Lähdemme liikkeelle monenlaisesta kaipauksesta: yhteyden kaipauksesta, kaipauksesta liikkua, kaipauksesta luonnon äärelle, kaipauksesta Jumalan puoleen ja kaipauksesta rukoukseen, kilvoitukseen ja hengellisen elämän harjoittamiseen.
Pyhiinvaelluksella on tarina. Me lähdemme liikkeelle rukoillen, muistaen 80-vuotiasta Kuopion hiippakuntaa ja sen alueen ihmisiä.
Herra, osoita minulle tie…
Olemme Sen tien vaeltajia. Kun yhdessä kuljemme Sitä tietä, Se/ Hän itse on salatulla tavalla läsnä: hiljaisuudessa, tuulen huminassa, askeleen painossa, Sanassa ja tutuissa toistettavissa laulunsäkeissä; toisen vaeltajan hymyssä. Jätämme taaksemme menneen ja sen taakat. Otamme mukaamme vain sen, minkä jaksamme kantaa. Annamme tilaa hiljaisuudelle meissä ja kuulostelemme, mihin tie kutsuu, mitä se meissä nostaa esiin.
…ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. (Pyhän Birgitan rukouksesta)
Kuin huomaamatta asetun hiljalleen askeleen rukoukseen, pyhälle matkalle. Rantamaisemia, linnunlaulua, nousua ja laskua. Vilvoittavaa pilvipoutaa, leppoisaa loppukesän tuulta ja auringon kultaamia maisemia. Teemme matkaa Luojan luoman luomakunnan keskellä, yhdessä sen kanssa, Tuomiokirkon luomakunnan sunnuntaihin.
Ristinkantajina vuorottelemme. Risti kulkee edellämme, välillä keskellämme, joskus takanamme, meitä kannatellen ja suuntaa näyttäen. On rikastuttavaa vaihtaa paikkaa ja näkökulmaa – niin kuin elämässä yleensäkin: välillä etujoukoissa, välillä kaiken keskellä, välillä taustaseurailijana.
Yhteinen matkan tekeminen luo matkakumppanuutta. On ihme, kun muuten meidän keskenään vieraiden kesken syntyy syvältä tuntuva yhteys. Tunne siitä, että teemme yhteistä matkaa, olemme osa vaeltavaa Jumalan kansaa ja liitymme matkallamme myös jo edellä kulkeneisiin.
Hiljainen luottamus on teidän voimanne (Jes. 30:15)
Kirkoilla, pysäkkipaikoilla, meitä odotetaan ja ollaan vastassa. Tila on valmistettu meitä varten. Saamme rukoilla ja hetken levähtää. Meitä kannetaan. Saamme vuorollaan nimeltä mainiten siunata kaikkia hiippakunnan seurakuntia ja niiden alkavaa syksyn toimintakautta. Tuntuu hyvältä elää niin, että rukouksen rytmi mitoittaa päivän matkaa.
Hiekka risahtelee kengän alla. Matka jatkuu. Kun viimeisellä etapilla alkaa näkyä Tuomiokirkon risti, tiedän tulleeni perille.
Läsnäoleva Jumala. Kun me yhdessä kuuntelemme Sinua, Sinä avaat meille tien.
Kristus, ystävämme, rohkaise askeleemme rakkauteen, kohtaamisiin, iloon ja yksinkertaisuuteen
kunnioituksen, vieraanvaraisuuden ja sovituksen hengessä. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Aamen.
(Hiljaisuuden talon rukous)
Anna Väätäinen
vs. hiippakuntasihteeri
Kirjoittaja osallistui 10.–11.8.2019 Kuopion hiippakunnan 80-vuotisjuhlavuoden kirkkojen pyhiinvaellukseen Kuopiossa