Paavo Kettunen pohtii kirjassaan Kuka minä todella olen? Kätkössä olevaa minuutta etsimässä (Väyläkirjat 2021) monia teemoja otsikkoon liittyen. Kirjassa käsitellään ihmisenä olemisen perimmäisiä kysymyksiä: Kuka minä olen, mistä minä tulen ja minne minä olen menossa? Lisäksi käsitellään syyllisyyttä, häpeää, seksuaalisuutta, ihmisen tarpeita ja riippuvuuksia. Kirja nostaa esille hengellisen minuuden käsitteen. Kirjan aihe on itselleni tärkeä ja ajatuksia herättävä. Pohdin elämää ja ihmisenä olemista monista näkökulmista ja koen innostusta, kun saan oppia uutta kohtaamisesta oman itsen, toisten ihmisten ja Jumalan kanssa.
Kelpaanko? Riitänkö? Miten elän itseni ja elämäni kanssa? Entä miten kohtaan toiset ihmiset ja Jumalan? Monet elämän asiat nostavat nämä kysymykset mieleen. Jäin pohtimaan sitä, miten usein elämän arjen kohtaamisissa lähdemme liikkeelle siitä, mitä teemme ja sen myötä mihin kuulumme. Kirja rohkaisee lukijaa etsimään enemmän omaa syvää identiteettiä, minuuden eri näköaloja ja myös olemisen identiteettiä. Minun ei tarvitse suorittaa. Kettunen toteaa: ”Häpeä on joka päivä niin läsnä, ettei sen olemassaoloa edes tulla ajatelleeksi. Se liittyy suoritusyhteiskunnassa piilotajuisesti olevaan ihmisen ehdollistamiseen ja arvottamiseen. Työelämässä ihminen joutuu lunastamaan paikkansa, ja koko ajan hänen sisimmässään on kysymys ’olenko riittävän hyvä’ ”. (s.114-115)
Ilahduin kirjassa monestakin asiasta ja yksi niistä oli elämänmakuinen kerronta, joka vie lukijan mukanaan pohtimaan oman elämänhistoriansa vaiheita sekä tämän hetkisen elämänsä arjen tilanteita. Kuljin kirjan äärellä elämän laajojen ja syvien kysymysten kanssa, kuten: syntymä, kuolema, vapaus, keskeneräisyys, seksuaalisuus, kohtaamisten ilo ja kipu, Jumala-suhde, ihmisarvo ja armo.
Tansaniassa on swahilin kielinen sanonta ”Mtu ni watu.” ”Ihminen on ihmiset.” Tämä liittyy ajatteluun, jossa todetaan: Minä olen, koska sinä olet ja me olemme. Tämän kirjan äärellä koin vahvasti tätä samaa maailmaa. Minä voin olla enemmän olemassa ja enemmän elossa, koska sinä olet. Me elämme yhteydessä. Meidän jokaisen identiteetti rakentuu pohjimmiltaan siihen, että meidät on luotu Jumalan kuviksi, Hänen yhteyteen ja sen myötä yhteyteen toinen toistemme kanssa. Armo on kokemus kannettuna olemisesta. Koen, että korona-aikana olemme löytäneet uutta arvoa kohtaamisille kasvotusten ja ehkä näemme jotakin uutta siitä, että tarvitsemme Jumalaa ja toisiamme yhä enemmän ja enemmän.
Kirjan loppupuolella Paavo Kettunen pohdiskelee keskeneräisyyttä, rajallisuutta ja näiden keskellä luottamusta Jumalaan. Paavo Kettunen kirjoittaa: ”Ihmisestä ei voi kirjoittaa kirjoittamatta Jumalasta. Eikä Jumalasta voi kirjoittaa kirjoittamatta ihmisestä. Eikä elämästä ja maailmasta voi puhua puhumatta noista edellisistä.” (s.205)
Ajattelen, että elämä on monesti heittäytymistä. Heittäytymistä uskon varassa luottaen siihen, että toivo elää ja rakkaus kantaa. Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista ja pysähtymistä ihmisenä olemisen ja elämisen syvien kysymyksien äärelle. Toivon, että kirja voisi lisätä avointa keskustelua ihmisyyden, identiteetin ja hengellisen minuuden aiheista niin seurakunnissa kuin muuallakin.
”Missään
ihminen ei ole niin läsnä
kuin haavoissaan.
Eikä missään kohtaaminen niin syvää.”
- Aino Suhola
Leena Mgaya, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, Joensuun ev.lut. srk-yhtymä