Rajun flunssa takia oli käytävä työterveyslääkärillä. Lääkäri totesi, että tätä samaa virustautia on todella paljon ihmisillä tällä hetkellä. Totesi heti perään myös, että eihän se paljon sinua lohduta, että muutkin ovat sairaana.
Jäin pohtimaan tuota lääkärin sanomaa. Mikä merkitys on sillä, että koet kuuluvasi johonkin ryhmään, vaikka sitten virustautisten? Et olekaan ongelman, kipeän asian tai yhtä hyvin ilon kanssa yksin. On lähimmäisiä jakamassa saman kokemuksen. Uskon, että se on monessa elämäntilanteessa, niin työssä kuin yksityiselämässä, kantava voima.
Monenlaisille viiteryhmille on nykyisin olemassa vertaistukiryhmiä. Harvinaista sairautta sairastavan lapsen vanhemmille, lapsettomuudesta kärsiville tms. haastavassa elämäntilanteessa oleville. Mutta mitä vertaistuki voisi olla työyhteisössä?
Monet seurakuntien työntekijät, erityisesti pienissä seurakunnissa, puurtavat työssään yksin. Työyhteisön palavereja on harvakseltaan, eikä oman työalan kollegaa ole. Kenen kanssa silloin voi jakaa työhön liittyviä asioita, kenen puoleen kääntyä, kun jokin asia askarruttaa tai mietityttää?
Yksi keskeinen työhyvinvointiin vaikuttava tekijä on se, millaiset dialogin tilat työyhteisössä on. Säännölliset työpaikkapalaverit, kehityskeskustelut, yhteiset kahvihetket ja koko työyhteisön yhteiset kehittämispäivät ovat foorumeita, jotka luovat tilan keskinäiselle jakamiselle, ideoinnille ja työn kehittämiselle.
Joskus kuulee, että työpaikkapalaveri on peruttu, koska ei ollut asioita. Jos työpaikkapalaveri on kerran kuukaudessa, niin pahimmillaan voi mennä kaksi kuukautta, etteivät työyhteisön jäsenet kohtaa toisiaan. Se on liian pitkä aika. Kyllä kerran kuukaudessa voi kokoontua yhteen, vaikka puhumaan siitä, mitä itse kullekin kuuluu ja miten työ sujuu. Pelkkä virallisen kokouksen asioiden käsittely voi estää työyhteisön jäsenten vertaisjakamisen ja tuen.
Työnantajalla on työsuojelulain perusteella viimesijainen vastuu siitä, että työhyvinvointi ja sen kehittäminen toteutuvat. Kuitenkin jokainen työntekijä on omalta osaltaan vastuussa työhyvinvoinnin toteutumisesta erityisesti omalla kohdallaan, mutta myös muun työyhteisön osalta.
Tärkeää on, että kaikkien työntekijöiden käytettävissä on keinoja, jotka tukevat työntekijöiden toimijuutta. Edellä mainitut dialogin tilat näyttelevät tässä asiassa tärkeää roolia. Myös työnohjaus (joka kirkon työntekijöille on kirkon omien työnohjaajien antamana maksutonta) tukee työntekijöiden jaksamista ja motivaatiota.
Edellisten lisäksi haluan kuitenkin korostaa työn arjessa tapahtuvaa vertaistukea. Onko sinulla luotettavaa työtoveria tai esimiestä, jonka kanssa voit säännöllisesti tai tarvittaessa jakaa ajatuksiasi työstä, sen iloista ja kuormista? Jos ei ole, niin suosittelen vahvasti etsimään sellaista. Vaikutus työhyvinvointiin ja jaksamiseen voi olla merkittävä.
Antti Kokkonen
hiippakuntasihteeri, työyhteisökehittäjä