Vammaisuuden teologiasta, hiippakuntadekaani, TT Sakari Häkkinen

Sanat luovat todellisuutta. Ihmisten jako vammaisiin ja ”vammattomiin” löytyy myös Raamatusta ja on vaikuttanut ajatteluumme paljon.

Jumalan käyttäminen vammaisuuden selityksenä on noloa ja vahingollista. Se jaottelee ihmiset vammaisiin ja vammattomiin eikä auta näkemään meitä erilaisina ihmisinä, joilla on erilaisia ominaisuuksia, osa pysyviä ja osa muuttuvia ja väliaikaisia.

Vammastaan kärsivä Jaakob sanoo: ”Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja silti olen elossa.” (1. Moos. 32:31). Jaakobin vamma jää muistutukseksi hellittämättömästä kamppailusta, uskon taistelusta. Auringon noustua Jaakob lähtee ontuen jatkamaan matkaansa.

Vaikka Jobin kirja nostaa esiin kriittisen kysymyksen kärsimyksen ja synnin yhteydestä, se ei pysty tuota kysymystä ratkaisemaan. Jumalan hyvyyteen uskova ihminen ei löydä kysymykseen tyydyttävää ratkaisua, mutta sattumaan ja tarkoituksettomuuteen uskova ateisti saa vastauksen, kun ei yritäkään löytää kärsimykselle selitystä. Asiat vain tapahtuvat.

Vammaisuuden teologia voisi olla teologiaa, jossa ei ole rajaa ihmisten välillä.

Niiden, jotka uskovat kuoleman jälkeiseen elämään, olisi hyvä pohtia, onko taivas vain ”vammattomia” varten. Onko taivaassa Down-ihmisiä, kehitysvammaisia ja kuuroja? Onko Jumalan tarkoittama ihmisen ihannetila jo tässä elämässä sellainen, että siihen ei kuulu vammaisuutta tai sairautta?

Elämän arvo ei ole siinä, mitä joku tekee tai saa aikaan. Elämä on arvokasta itsessään.

Jeesus kohtaa vammaisen ihmisen: 1) Jeesus puhuttelee ihmistä itseään, eikä selitä asiaansa jollekin hänen lähellään olevalle. 2) Jeesus ei näe häntä vain vammansa kautta, vaan ihmisenä: ”sinun uskosi on sinut pelastanut”. Usko siis pelastaa vammaisenkin. Hänen vammansa, sairautensa tai kärsimyksensä ei tee häntä autuaaksi. 3) Olennaista parantamisihmeissä on aina parannetun saattaminen osaksi yhteisöä, sen täysivertaiseksi jäseneksi.

Kirkkoa on Paavalista lähtien verrattu ihmisruumiiseen. Kaikkine puutteineen ja kärsimyksineen kirkkoa kuvaa parhaiten kuva vammaisesta ihmisestä.