Herran siunauksesta se alkoi. Se kosketti ja siitä avautui jumalanpalveluksen maailma, kun aloin nuorena käymään kirkossa. Sitten tärkeäksi tuli ehtoollinen. Hyvää piti kuitenkin odottaa. Herran siunaus on jumalanpalveluksen lopussa ja ehtoollista vietettiin tuohon aikaan kerran tai pari kuukaudessa.
Monen muun nuoren tavoin menin kirkkoon siksi, että kotiseurakuntani Kiteen nuorisopappi Sakari Takala kutsui meitä. 1970- ja 1980-lukujen taitteessa jumalanpalveluksia ei räätälöity samaan tapaan, kuten monissa seurakunnissa tänään. Ne toistuivat samankaltaisina sunnuntaista toiseen. Mutta osallistumalla jumalanpalvelus alkoi vähän kerrassaan elää ja avautua.
Tapahtuuko näin tänään? Jumalanpalveluskasvatus on nykyisin useimmissa seurakunnissa tärkeä osa rippikoulua. Nuoret suunnittelevat ja toteuttavat jumalanpalveluksia rippikoulussa päivittäin ja oppivat näin itse tekemällä ymmärtämään sen sisältöä ja merkityksiä. Silti tie kirkkoon ei tunnu löytyvän.
Näyttää siltä, että jonkun pitää nykäistä hihasta. Se voi olla pappi, joku seurakuntalainen, nuorisotyönohjaaja tai vaikkapa kanttori. Pielisensuun seurakunnassa kanttori Tiina Korhonen tuo musakerhon lapset kirkkoon laulamaan ja soittamaan. Myös useimmat lasten ja nuorten leirit päättyvät sunnuntaina messuun, jossa näkyy heidän kädenjälkensä.
Jaetut eväät -jumalanpalveluspäivillä Helsingissä puhuttiin paljon siitä, ettei yksi koko sovi kaikille. Britanniassa monissa anglikaaniseurakunnissa järjestetään sunnuntaisin kolme messua. Aamumessu on perinteinen, puolenpäivän aikaan on perhemessu ja illalla nuorille aikuisille suunnattu messu. Mielenkiintoista on se, että kävijät näissä messuissa ovat alkaneet sekoittua. Kun on löytänyt ensin tien yhteen messuun, on kynnys toisenlaisiinkin messuihin voinut madaltua.
Erityismessuilla on oma paikkansa. Minusta on kuitenkin myös mukava tietää, että vieraallakin paikkakunnalla voi mennä sunnuntaiaamuna kirkkoon ja siellä on paljon tuttua vastassa. Sunnuntaiaamun messu muistuttaa myös ylösnousemuksen aamusta.
Yhteisessä alkukirkossa kasteoppilaat osallistuivat paastonaikana säännöllisesti jumalanpalveluksiin. Se oli osa heidän kastekouluaan, joka edelsi pääsiäisenä tapahtuvaa kastetta. Osallistumalla jumalanpalveluksiin he kasvoivat kristillisen seurakunnan jäseniksi.
Vain osallistumalla voi tulla osalliseksi. Siksi tarvitaan sekä messuun kutsujia että kutsuvia messuja. Olennainen on muuttumatonta. Herran siunaus kantaa minua tänä päivänä Pielisensuun seurakunnan alttarilla.
Tiina Reinikainen
Kirjoittaja on Joensuun Pielisensuun seurakunnan kirkkoherra