Teknologia vanhuksen lähimmäisenä, rovasti Risto Kormilainen

Älypuhelin, läppäri, iPad… Modernin välinekulttuurin tarkoitus on yhteydenpito, tietojen jakaminen, toisen olemassaolon tiedostaminen, vaikka joskus asia tuntuu olevan aivan toisinpäin. Mobiilikommunikaatio on olemista toinen toisillemme 24/7.

Älyviestimissä ei ole älyä yhtään enempää kuin mitä sinne on ladattu. On vain sovelluksia, vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia kommunikointiin. Puhelimella voi tehdä pian kaikkea muuta, mutta soittaminen saattaa vaikeutua.

Tulevaisuudessa olemme liikkuvan yhteydenpidon varassa lähes totaalisesti. Siksi tämän päivän työikäisen pitää takertua kouristuksenomaisesti kaikkiin niihin mahdollisuuksiin, joita teknologia suo. Muuten emme ole osallistujia tulevaisuuden yhteiskunnassa. Osa voi toki suhtautua tähän samoin kuin kainuulainen mummo, kun ensimmäinen puhelin joskus 1960-luvun alussa tuli taloon. Muu väki oli heinässä, mummo yksin kotona. Koskaan hänen ei ollut tarvinnut luuriin tarttua, kun muut olivat siihen vastanneet. Sitten puhelin soi ja hetken pirinää kuunneltuaan mummo rohkeni nostaa vapisevin käsin luurin ja huusi: ”Mitä hyö soettaa kun ketään ei ole kotona.” Ja paiskasi luurin paikoilleen.

Vanhuksille teknologia merkitsee turvallisuutta. Kuopion hiippakunnan alueella lapset asuvat iäkkäistä vanhemmistaan kaukana ja siksi erilaisten kommunikaatiolaitteiden kautta yhteydenpito luo turvallisuuden tunteen molemmille osapuolille.

Kotona asumista tuetaan tänä päivänä mahdollisimman pitkään. Se merkitsee monille palvelujen olemista kymmenien kilometrien päässä. Tässä teknologia tulee avuksi. Turvapuhelimet ovat tästä yksi hyvä esimerkki. Kotihoito ja kotisairaanhoito ovat soiton päässä, vaikka aikaa kuluukin.

Yksinäisyys on suuri ongelma, kun naapurit ovat kilometrien päässä ja kunto ei salli enää juuri liikkumista. Tässä teknologia, ei vain puhelimen muodossa, vaan myös ruudulla kuvana on hyväksi avuksi. Puhekaverin puute kaventaa elämän minimiin ja siksi teknologialla on huikeat mahdollisuudet luoda eri tavoin yhteyksiä yksinäisten välille. Aitoa vuorovaikutusta ne eivät koskaan voi toki korvata.

Seurakunnat tekevät paljon työtä vanhusten parissa. On aika entistä tiiviimmin myös kokonaiskirkon tasolla pohtia sosiaali-  ja terveystoimen kanssa teknologian hyödyntämistä luovalla tavalla vanhusten parissa.

Teknologiaan liittyy myös eettisyys. Mihin asti voidaan mennä, ettei vanhusten tai heidän omaistensa itsemääräämisoikeutta kavenneta saati loukata. Muistisairaiden kohdalla tämä on vieläkin arkaluontoisempaa. Kaiken on noustava ihmisarvon kunnioittamisen pohjalta. Kristillinen ihmiskäsitys lähtee liikkeelle jokaisen ihmisen korvaamattomasta arvosta ja tasavertaisuudesta hyvän Jumalan työtoverina.

Risto Kormilainen

Suomussalmelainen runoilijarovasti ja kirjallisuuskriitikko30