Silmät ristissä, katse ruudussa, hiippakuntasihteeri Kati Jansa
5.6.2018
Sanotaan, että kristityn toiseen käteen kuuluu Raamattu, toiseen sanomalehti. Evankeliumi on pidettävä jatkuvassa vuoropuhelussa ympäröivän yhteiskunnan kanssa, eikä niitä pidä päästää etääntymään toisistaan.
Toisinaan sanomalehden voi vaihtaa kaukosäätimeen.
Näistä ainakin kolmessa (Orjattaresi, Young Pope ja Huuto syvyydestä) kerrotaan suoraan uskosta, kirkosta, Jumalasta, eivätkä ihmisen perimmäiset kysymykset vieraita ole kahdessa muussakaan (Happy Valley ja Perilliset).Yle Teeman ohjelmistossa on tänä kesänä useita laatusarjoja, ja J-P Pulkkinen esittelee niistä viisi ohjelmassaan Television tiiliskivet.
Tässä on minua kiehtova jännite: yhä useamman länsimaalaisen sanotaan vieraantuvan kirkosta ja kristinuskosta. Toisaalta samaan aikaan yhä useamman suositun draaman ja elokuvan ainekset löytyvät kristinuskon maisemista. Kysymys ei onneksi enää ole vain hassunhauskoista pastori silli –hahmoista, vaan katsojaa haastetaan miettimään ihan itse, mihin ja mitä uskoo.
Kesän laatudraamoista osassa keskitytään nykyaikaan, osassa on siirrytty jo synkin sävyin maalattuun, dystooppiseen tulevaisuuteen. Katsojat ovat ihastuneet, vihastuneet, jääneet hämmentyneiksi, joskus pettyneiksikin. Yhden mielestä sarjassa on liian paljon eri aineksia ollakseen uskottava; toisen mielestä taas juuri sellaista elämä on. Yksi harmistuu kirkon esittämisestä epäsuotuisassa valossa; toinen kehuu, että liikkeelle täytyykin lähteä realiteeteista.
Erinomaista on, että kirkosta ja uskosta uskalletaan puhua entistä rohkeammin. Kenelläkään tai millään ryhmällä ei ole siihen yksinoikeutta eikä yhtä oikeaa kieltä siinä käytettäväksi.
Samalla kun taide – niin kuin vaikka tv-draama – tulee kohti, se antaa turvallista etäisyyttä käsitellä itselle tärkeitä asioita. Taiteen avulla voidaan läpäistä rationaalisuudelle rakentuvat suojamuurit, tavoittaa tunteita ja jo unohtuneiksi luultuja muistikuvia.
Taide luo parhaimmillaan siltoja niin ihmisten välille. Se luo siltoja myös ihmisen sisällä, yhdistäen elämän eri osa-alueita uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi.
Kun kerran monimuotoinen taide pystyy tähän, miksi tyydymme saarnoissa, liturgiassa, hartauspuheissa niin usein tavoittelemaan ymmärrettäviä sanoja?
Pitäisikö meidän puhua vähemmän mitattavalla, asioita asemoivalla kielellä, ja ennemminkin kuvailla, maalailla ilmavassa hengessä? Aina uutena virtaava elämä tarvitsee järjestyksen lisäksi myös luovuutta, hulluutta, kaaostakin.
Uutena virtaavaan elämään voi hypätä kotisohvallakin.
Altista itsesi elämyksille. Ota kaukosäätimesi, tablettisi tai kirjasi ja istahda alas. Hyvää kesää.
