
Vaikeissa elämäntilanteissa musiikki voi helpottaa ja keventää taakkaa. Monilla meistä on tiettyjä musiikkiteoksia, joita kuunnellessa menneet ajat ja niihin liittyvät tunteet nousevat vuosienkin kuluttua elävästi mieleen. Minulle yksi tällainen teos on ollut Bachin Matteus-passio.
Klassinen musiikki soi miltei tauotta lapsuuskodissani. Erityisen merkittäväksi musiikki muuttui sen jälkeen, kun äiti menehtyi vaikeaan sairauteen. Olin 11-vuotias ja jäin suruni kanssa koko lailla yksin. Kuolemasta vaiettiin, tunteita ei sanallistettu. Kuuntelin iltaisin kasettisoittimesta Bachin Matteus-passiota. En ymmärtänyt sanoja saati hahmottanut teoksen rakennetta, mutta kuorot ja aariat lohduttivat. Pohjalaisessa niukan tunneilmaisun ympäristössä musiikki oli kumppani, jonka seurassa saatoin haparoida omien tunteideni luo.
Lukion jälkeen 1998 pääsin opiskelemaan musiikkitiedettä. Minua kiinnosti, mikä on elämän ja – erityisesti Bachin – musiikin välinen suhde, mutta siihen ei maisteriohjelma vastannut.
Aikuisuudessa surua kohdattuani olen huomaamattani palannut passion äärelle. Samalla olen nähtävästi työstänyt lapsuuden perussurua, eroa äidistä – joka Julia Kristevan mukaan tapahtuu jo silloin, kun lapsi oppii sanomaan ”äiti”.
Näiden herätteiden pohjalta olen kirjoittanut parin vuoden ajan kirjaa passiosta. Nyt kirja on valmis. Huomaan kirjoittaneeni paljon musiikin retorisista ulottuvuuksista ja sen sellaisesta. Voisin kirjoittaa passion lyyrisestä, draamallista ja yhteisöllistä tasosta, suurien intervallien tunnelatauksesta tai tarkoin sijoitetuista alennusmerkeistä.
Mutta huomaan ajattelevani lähinnä moraalia, kärsimystä ja kuolemaa.
Bachilla on terve ihmiskuva: hän tunnistaa ja tunnustaa syyllisyytensä, keskeneräisyytensä ja potentiaalinsa pahaan. Moraali alkaa toisen ihmisen kärsimyksen tunnustamisesta. Maailma ilman syyllisyyttä olisi maailma ilman moraalista vastuuta, sanoo filosofi Sami Pihlström.
Entä kuolema? Se on peili, josta näemme egomme surkuteltavuuden ja touhujemme turhanpäiväisyyden, mutta myös elämän ainutkertaisuuden, ilon ja vakavuuden. Tämän peilin ääreen Bach vie kuulijan.
Passio päättyy tilanteeseen, jossa tosi ihminen makaa haudassa vailla tietoa ylösnousemuksesta. Monelle meistä pääsiäislauantain kristinusko, epätoivo ja näköalattomuus ovat totta. Tämän Bach tuntuu myöntävän, ja kirjoittaa lohduksemme musiikkia, joka hyväksyy inhimillisyytemme ja pysyy vierellämme kuin ystävä.
Topi Linjama
Kirjoittaja on joensuulainen musiikkitieteilijä, jonka matkaopas Matteus-passioon ilmestyy kevättalvella 2020 (Basam Books). Linjama on järjestänyt soivia passioluentoja yhdessä kuorojen (mm. Leppävaaran kamarikuoron ja Hyvinkään oratoriokuoron) kanssa. Yhteydenotot p. 045 1385789 tai linjama@gmail.com