Osallistuin lokakuun alussa seurakunnan edustajana opintomatkalle Berliiniin yhdessä sosiaalisen kuntoutuksen toimijoiden ja kehittäjäasiakkaiden kanssa. Opintomatkalla haettiin uusia näkökulmia sosiaalisen kuntoutuksen toimintojen mallintamiselle Kainuussa ja tästä johtuen opintomatka nimi oli Mallia muualta. Matka toteutettiin Oulujärvi Leaderin myöntämän hankerahoituksen avulla, ja sen järjestelyistä vastasi Spartak Kajaani ry yhdessä SOS-Kainuu-hankkeen kanssa.
Kahteen eri otteeseen Saksassa pappina toiminut Lahden diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Kai Henttonen oli sopinut meille neljä tutustumiskohdetta, jotka kaikki olivat matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja päihde- ja mielenterveysasiakkaille.
Ensimmäinen tutustumispaikkamme oli Evangelisch Kirchenmeide Heillig Kreuz-Passion eli ”Terveys-ja kulttuurikeskus syrjäytymistä (syrjäyttämistä) ja köyhyyttä vastaan”. Talossa työskentelee kolme sosiaalityöntekijää ja 14 vapaaehtoista ”kunniavirassa”. Keskus toimi täysin lahjoitusvaroin. Lahjoitukset saadaan kirkon kolehtikeräyksistä ja esim. teollisuuden lahjoituksista (yksi suurimmista lahjoittajista oli tupakkateollisuus).
Paikasta löytyi taidepaja, kahvila, pyöräpaja, musiikkihuone, erilaiset pelit, kirjasto, tietokoneet, pakolaisten hätämajoitus ja sosiaalitoimisto, missä sai neuvontaa oikeuksista ja sosiaaliavusta. Merkityksellistä täällä, kuten kaikissa tutustumispaikoissamme, oli taiteen merkitys kuntoutuksessa, jota meillä mielestäni hyödynnetään liian vähän. Esimerkiksi tämän paikan taideteokset myytiin hyväntekeväisyyshuutokaupassa ja rahat sai pitää taitelija itse.
Kolme muuta tutustumispaikkaa olivat myös kolmannen sektorin ylläpitämiä kuntoutuspaikkoja, mutta ne pyörivät valtion rahoituksella. Yhdistykset tekivät vuosittain hakemuksen valtiolle hinnoitellen omat palvelunsa ja saivat sen mukaan rahoituksen. Saksassa valtio tukee mielellään näitä toimijoita ja hoitaa itse ne palvelut, joita muut eivät tuota.
Seurakuntien tekemä sosiaalinen työ korostui joka paikassa. Ne toimivat hyvin itsenäisinä, ja palkattujen työntekijöiden määrä on vähäinen, koska Saksassa vapaaehtoistyö on todellakin ”kunniavirka”. Lisäksi kirkot itsessään toimivat Saksassa ruuan- ja vaatteiden jakelupisteinä. Kirkosta oli poistettu kiinteät penkit ja se muutettiin aina tilanteeseen sopivaksi toimipisteeksi, milloin perinteiseen jumalanpalvelukseen, milloin yhteiseen ruokailuun tai tarvittaessa kodittomien yömajaksi.
Suomessakin tulisi hyödyntää enemmän verkostotyötä yhteiskunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Seurakunta voisi olla hyvin toimijana ja osarahoittajana matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa. Nyt olisi aika kirkon palata ”juurilleen” ja osallistua käytännön auttamistyöhön.
Meillä Suomessa löyhästi kirkkoon kuuluvien motiivi olla eroamatta kirkosta on juuri se, että kirkko tekee auttamistyötä vähempiosaisten parissa. Tätä työtä pitäisi tehdä enemmän näkyväksi. Kirkon olisi jalkauduttava sinne missä ihmiset ovat.
Olen saanut työhuoneen Kajaanin nuorten ohjaamosta, missä teen diakoniatyötä, ja saan tarvittaessa apua muilta toimijoilta viereisestä huoneesta. Ohjaamossa toimii etsivä nuorisotyö, TE-toimiston työntekijä, tiettyinä päivinä sosiaalityöntekijä ja Kelan työntekijä. Osallistun viikoittain nuorten ruuanjakeluun ja annan tarvittaessa keskusteluapua viereisen kulttuuripaja Marilynin nuorille jne.
Meidän pitäisi päästä irti ajattelusta, että kirkko on tässä, tulkaa te tänne, ja kääntää se käytännöksi me olemme kirkko ja me tulemme luoksesi.
Oli upea päästä katsomaan miten sosiaalinen kuntoutus ja kirkko toimivat Saksassa, missä itseasiassa ovat diakoniatyön juuret. Erityisen vaikutuksen teki juuri käytännön auttamistyö ja kirkon arvostus tavallisen saksalaisen elämässä. Olisi todella hyvä ottaa mallia muualta!
Anne Matilainen
Diakoniatyöntekijä
Kajaanin seurakunta