Koronan saapuminen suomalaiseen arkeen mullisti monta asiaa. Minulle diakoniatyöntekijänä se tuntui pysähtymiseltä ja uuden painopisteen löytymiseltä.
Hyrynsalmi on kaunis pieni kunta Kainuun kainalossa. Asukkaita on n. 2200, joten seurakunnan työntekijöitäkin on vain 7. Olemme pieni mutta loistava tiimi, johon tulin mukaan syksyllä 2019. Lähdin innolla kehittämään omaa työalaani. Rakensin kevätkauden 2020 ohjelman, sovin vierailijat, vapaaehtoiset emännät, hain lisäpanoksia budjettiin ja tiedotin voimakkaasti uudesta uljaasta diakoniatyön kevätkaudesta. Ja sitten korona pysäytti kaiken. Kuin hyvin kohonnut pannukakku olisi lätsähtänyt.
Pysähdyksen jälkeen esimiehemme johdolla käynnistimme jokaisella työsaralla etätoiminnot. Varautuminen pahimpaan aloitettiin kaikkien verkostojen kanssa. Toistaiseksi pahin ei ole tapahtunut eli alueellamme on vain muutama koronavirukseen sairastunut.
Minulle työtapojen muuttuminen koronan myötä tarkoitti hiljaisuuden lisääntymistä ympärillä. Etätyö vei työkaverit ja seurakuntalaiset kirjaimellisesti etäälle. Vapaa-aikaan saapui sama hiljaisuus. Oman hengellisen elämäni tueksi löysin etäyhteyksien takaa kansainvälisen seurakunnan. Löysin riemuitsevan, Jumalan sanaa julistavan, rukoilevan ja rohkaisevan kristittyjen yhteyden. Tämä on ollut minulle uusi ovi, joka avautui koronan myötä. Rohkaistuin pitkästä aikaa kokeilemaan rukouspaastoa. Se tarkoitti syömisen lopettamista pääsiäisen jälkeen ja siirtymistä nestepaastoon, lisääntyvään rukoukseen ja Raamatun lukemiseen sekä hengellisten ohjelmien kuunteluun netin välityksellä. Paastosin kolme viikkoa.
Rukouspaastoni myötä nousi tarve uudistaa diakoniatyön käytäntöjä siten, että sunnuntain jumalanpalvelus olisi aidosti ja tosiasiallisesti seurakuntaelämän keskuksessa. Päätin muuttaa oman työaikani siten, että sunnuntai muuttuu vakituiseksi työpäiväkseni ja vapaapäivät tulevat perjantaille ja lauantaille. Kaikki kahvittelu ja ruokailu, jota olin toteuttanut ja suunnitellut kevätkaudelle tiistaikerhomme yhteyteen, siirtyvät sunnuntaille jumalanpalveluksen jälkeen. Myös vierailijat, jotka olin kutsunut tiistaikerhoon, tulevat seurakunnan vieraiksi sunnuntaisin mahdollisuuksien mukaan. Näin sunnuntaista muodostuu seurakunnan yhteinen juhlapäivä, virkistyspäivä ja Jumalan kohtaamisen päivä. Voimme kohdistaa pienet resurssimme yhdessä koko seurakunnan hyväksi emmekä jakaudu esimerkiksi iän perusteella erillisiin sektoreihin.
Rukouspaastoni aikana Raamatusta nousi usein eteeni kehotus ruokkia nälkäisiä. Hyrynsalmella ennen koronaa helluntaiseurakunta järjesti viikoittain hävikkiruuan jakoa. Nyt se oli tauolla. Rohkaistuin tarjoamaan yhteistyötä, jotta voisimme yhdessä käynnistää ruuan jaon uudelleen. Pidimme palaverin ja aloitamme yhteisen työn saman tien. Pidän tärkeänä askeleena sitä, että seurakuntarajojen yli rakentuu yhteistyötä oman paikkakunnan ihmisten hyväksi. On siis hyvä, ettei maailma palaa ainakaan kaikilta osin ennalleen koronan jälkeen.
Edessä on vielä korona-kesä, joka sisältää monia epävarmuustekijöitä ja avoimia kysymyksiä. Opettelen joka päivä turvautumaan siihen lupaukseen, jonka Jeesus antoi meille: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin” (Matt. 6:33).
Kitti Kumpulainen
diakonissa, geronomi YAMK, sielunhoitoterapeutti, psyk.sh., Hyrynsalmen seurakunta
