Kirkkohallituksesta päivää (Lue ihmeessä eteenpäin), hiippakuntasihteeri Jukka Helle
19.2.2018
Helsingin Eteläranta 8. Siellä on Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallitus. Kirkkohallitus tuottaa monenlaista tärkeää materiaalia, esimerkiksi kirkkohallituksen yleiskirjeitä. Seurakunnissa niitä luetaan vaihtelevan kiinnostuneesti.
Viikko pari sitten kirkkohallituksen tuutista tuli omasta mielestäni pitkään aikaan kiinnostavin raportti: Missiologian tuntemus ja osaaminen kirkon työssä. Paperi on sen verran hyvä, että tämänkertainen Hiipan alta ja vierestä –blogimme postaa tähän muutamia valittuja paloja:
”Perinteisen ”kristikunnan” ydinalueet käyvät läpi uskonnollista muutosta, jonka tuloksena läntinen Eurooppa on muuttumassa moniuskontoiseksi ja monin tavoin myösjälkikristilliseksi.”
Niinpä. Tämä kehitys näkyy Suomessakin, ja muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Tiesitkö, että Suomi on enää n. 70%:sti luterilainen, edes nimellisesti?
”[K]irkossa on oltava valmiita siihen, että sen perinteiset rakenteet, ajattelutavat ja jopa teologiat voivat muuttua radikaalistikin kosketuksissa tämän maailman köyhyyteen, osattomuuteen ja syrjäytyneisyyteen. Tässä mielessä Jumalan missio sisältää kirkolle aina jopa vaaran ulottuvuuden.”
Niinpä. Kuplasta on tosin työlästä päästä ulos, mutta kirkon elämässä ja toiminnassa on (tulisi olla) kyse itsensä Jumalan pelastavasta toiminnasta tässä maailmassa.
” Kirkko viestii yhä useammin evankeliumia ihmisille, joille valaistuminen on tutumpi käsite kuin vanhurskauttaminen.”
Niinpä. Eivät kaikki suomalaiset ymmärrä enää kristillistä sanastoa. Miten viestiä hyvää uutista ihmiselle, jonka juuret kristilliseen traditioon ovat ohuet tai peräti poikki? Uskontojen ja katsomusten kirjo lisääntyy. Miten me kristityt pärjäämme tässä tilanteessa?
” Suomalaisen yhteiskunnan moniuskontoistuminen merkitsee sitä, että kirkon työntekijöiden uskontodialogitaitoja tulee vahvistaa. Tavoitteena on rauhanomainen rinnakkain eläminen. Myös rohkeutta ja taitoa todistaa omasta kristillisestä uskostaan ilman imperialistista sävyä tulee edistää.”
Niinpä. Näitäkin taitoja voi oppia. Ja kannattaa oppia.
” Kulttuurisesti pirstaleinen yhteiskunta vaatii kirkkoa operoimaan yhden yhtenäisen puhetavan ja toimintamallin sijaan monilla vaihtoehtoisilla kielillä ja tavoilla…sillä kirkon missioon kuuluu olla pelastuksen tähden ”kaikille kaikkea” (1 Kor. 9:22).
Niinpä. Moniäänisestäkin kirkosta puhutaan. Miten puhua monilla äänillä päätymättä kakofoniaan, jossa kukaan ei enää ymmärrä eikä kuule toistaan?
” Missiologisena vastauksena yhteiskunnalliseen eriarvoistumiseen ja kokemusmaailmojen eriytymiseen kirkon tulee nostaa profeetallisesti esiin epäoikeudenmukaisuuden ilmentymät ja ihmisarvon loukkaukset suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirkko ei saa vaieta, kun ihmisillä ei ole edellytyksiä siedettävään elämään.”
Niinpä. Leipäjonot tulevat mieleen. Ja turvapaikanhakijoiden kohtelu. (Keksi itse lisää, aiheita piisaa kyllä). Ja mitäs minun tulisi tehdä?
Tämä 28 sivun mittainen mainio raportti löytyy tästä. Kannattaa lukea. Ja lopuksi vielä sitaatti jumalanpalveluksesta, jonka aivan oikein sanotaan olevan seurakuntaelämän keskus:
” Messun missionaarisuutta on vahvistettava siten, että sen päätteeksi ei vain symbolisesti ”lähetetä” seurakuntalaisia maailmaan vaan itse messu viedään ulos kirkkotiloista: esimerkiksi seurakunnassa voidaan järjestää säännöllisin väliajoin messu kaikille avoimessa ja julkisessa tilassa (esim. tori, kävelykatu), mikä toisi kirkon näkyväksi ja asettaisi osallistumisen kynnyksen matalaksi.”
