Korona-aika ei mennytkään ohi kesällä 2020, vaan on jatkunut edelleen. Toki olemme oppineet tuntemaan virusta jonkin verran sekä paremmin torjumaan sitä, mikä on ainakin hieman helpottanut pelkoja. Samalla pitkittynyt tilanne kuitenkin kasvattaa kuormitustamme. Ilmiö on samankaltainen kuin kriisityötä tekevillä – nyt se vain koskee paljon laajempaa osaa ihmisistä. Moni on joutunut sopeutumaan ja sopeuttamaan toimintaansa koronan vuoksi – eikä muutosjakson loppu ole ollut selkeästi näköpiirissä. Stressi kumuloituu. Sen vuoksi kuormituksesta palautumiseen ja työntekijän jaksamiseen tulee nyt kiinnittää erityistä huomiota. Tärkeää on muistaa, että työhyvinvointi ja -turvallisuus ovat erityisesti työnantajan vastuulla, toki myös kaikkien työntekijöiden.
Mikä auttaa tunnistamaan kasautuvan stressin? Miten toimia? Tekstini pohjautuu psykologian tohtori Eija Palosaaren esitelmään vuodelta 2012, sovellan sitä tässä korona-aikaan.
Stressin kasautumisen vaiheet
Stressi on elimistön luonnollinen reaktio erilaisiin kuormitustilanteisiin. Se on tila, josta on hyötyäkin, kuten moni kokeisiin tai tentteihin valmistautunut tietää – sen myötä aktivaatiotaso nousee. Toisaalta liian korkeana stressi alkaa haitata toimintakykyä ja hyvinvointia. Näin voi tapahtua äkillisen, voimakkaasti kuormittavan tapahtuman kuten onnettomuuden tai läheisen kuoleman myötä. Vastaavaa voi tapahtua tilanteessa, jossa stressiä aiheuttava tekijä ei poistukaan, vaan kuormitus pitkittyy. Yleensä elimistö alkaa stressin jälkeen palauttaa elintoimintoja normaalitasoon, mutta jos ei palautumista ei tapahdu, edetään
- esivaiheesta (jossa elimistössä on lisää energiaa)
- hälytysvaiheeseen (tällöin alkaa ilmetä rasitusta ja fyysisiä oireita), sitten
- vastustusvaiheeseen; jolloin toimitaan kuin sumussa ja hammasta purren (ihminen osaa työnsä, mutta toistaa rutiineja; luovuus katoaa; tämä vaihe tyhjentää energiavarastot) ja lopulta
- uupumukseen (jolloin on jo pakko luovuttaa, mikä voi olla helpotus: ei tarvitse enää puristaa) sekä lopulta
- sairastumiseen. Sen jälkeen voi alkaa kerätä uutta energiaa.
Lopulta henkilö on ehkä oppinut enemmän, vaikkapa itsensä ja omien voimiensa rajat. Mahdollista on myös, että päädytään uudelleen kasautuvaan stressiin. Näin voi tapahtua työelämässäkin – silloin ratkaistaan ongelma vaikkapa vaihtamalla työpaikkaa – mikä ei kuitenkaan ratkaise sen syytä.
Kasautuvan stressin tunnistaminen
Kasautuvaa stressiä voi olla vaikea itse tunnistaa. Siihen voi tarvita läheisten tai työtovereiden tukea. Toinen ihminen saattaa huomata muutokset, joita ei itse huomaa tai halua nähdä. Samalla on tärkeää muistaa, että näistäkin kuormituksista voi palautua. Kun ymmärtää toipumisen mahdollisuuden, madaltuu kynnys tunnistaa ja tunnustaa tilanteensa sekä lähteä korjaamaan sitä.
Haastavissa tilanteissa toimivalle voi joskus tulla mieleen kysymys, miksi ihmeessä muut jaksavat niin paljon vähemmän. Jos, niin tällöin ollaan todennäköisesti kasautuvan stressin tilanteessa. Tuollainen kysymys kertoo mahdollisesti siitä, että henkilö puuduttaa omia tunteitaan ja kokemuksiaan. Silloin puutuvat myös hienosäätöiset tunteet – ne myönteisetkin. Kun ihminen puuduttaa kokemuksiaan, hän ei pysty myöskään käsittelemään niitä, vaan ne koteloituvat ja vaikuttavat huomaamatta, piiloutuvasti.
Kasautuva stressi eroaa masennuksesta, sillä masennuksessa puuttuu elämänusko ja tulevaisuudenvisio. Kasautuneessa stressissä nämä ovat jäljellä, mutta ehkä kapeutuneina. Ihminen kuvaa tilannettaan vaikkapa vähävoimaisuutena. Mitä varhemmin tilanteeseen havahtuu, sitä helpompi sitä on korjata.
Kasautuvan stressin korjaamisesta
Kasautuva stressi on syytä huomata ja hyväksyä – vain silloin sitä voi työstää. Sen purku tapahtuu hitaasti ja voi vaatia rakenteidenkin muutoksia. Työyhteisössä saatetaan joutua muuttamaan työaikatauluja, arvioimaan uudelleen tehtävänkuvia tai tekemään muita muutoksia. Vastaavasti yksityiselämäkin saattaa tarvita muutoksia, sillä elämää on hyvä tarkastella kokonaisuutena.
On tärkeä ymmärtää, että myönteiset muutokset tulevat viiveellä. Ohjeeksi voi antaa: ”tee ensin ne teot, muuta toimintaa; vähän myöhemmin huomaat kehossa vasteet, vielä myöhemmin muutokset mielessä”. Aktiivisuus on suositeltavaa, sillä jos ihminen pääsee tekemään edes vähän itsensä hyväksi, hän toipuu paremmin. Avuksi voi toki olla jo itsereflektio ja sitä kautta eteenpäin suuntautuminen – tai kun tunnistaa tilanteen ja tajuaa että tätä kestää vain tuohon asti ja sitten voi keventää. Jossain vaiheessa tarpeen voi olla erityinen ammattiapu, kuten terapia.
On myös hyvä ymmärtää, että pitkittyneen kuormituksen myötä heränneet reaktiot ovat luonnollisia, aivan kuten onnettomuustilanteissakin. Vaikeatkin reaktiot kertovat, että oma keho ja mieli reagoivat kuormitukseen. Elimistö kertoo, että jotain on pielessä. Silloin on aika havahtua.
Pohdintaa koronasta ja pitkittyneestä kuormituksesta
Omasta puolestani ajattelen, että työyhteisössä on koronan myötä pitkittyneen kuormituksen aikana tarpeen tarkastella, missä vaiheessa olemme tuota yllä kuvattua kehitystä. Mitä varhemmin puutumme kehitykseen sekä yksilötasolla että työyhteisönä, sitä pienempiä ovat vahingot ja helpompaa elpyminen.
Koronan aiheuttaman kasautuvan stressin osaltakin seurakuntatyössä pätevät samat toimintamallit ja velvoitteet kuin muussakin työturvallisuudessa. Työyhteisön työturvallisuudesta vastaavat seurakunnassa kirkkoherra, työsuojelupäällikkö, lähiesimiehet, työsuojeluvaltuutetut, työsuojelu- tai yhteistyötoimikunta ja jokainen työntekijä osaltaan. Ongelmissa on syytä kääntyä ensin esimiehen puoleen ja tarvittaessa ilmoittaa työsuojeluvaltuutetulle tai -päällikölle asiasta. Näillä on velvollisuus ottaa asia käsittelyyn. Monia asioita voidaan hoitaa työpaikalla, jos siihen on osaamista ja halua. Lisäksi käytettävissä on työterveys ja sen osaaminen. Tukea voi hakea myös työnohjauksesta, vaikka se on pääosin tarkoitettu toisenlaiseen työpaikan kehittämiseen.
Koronan aiheuttaman kasautuvan kuormituksen kohtaamista vaikeuttaa sama ilmiö, joka nähdään kriisityössä. Ihmisellä on vahva tarve kokea, että hän hallitsee elämäänsä ja sen tapahtumia. Arkisen elämän kuormituksen säätelemiseksi tarvitsemmekin tällaista ajatusta todellisuuden hallinnasta. On kuitenkin vaikea hyväksyä sitä, että on myös asioita, joille emme voi mitään: onnettomuudet, sairaudet, kuolema. Tällöin ajatus todellisuuden hallinnasta voi kuitenkin kääntyä tarkoitustaan vastaan ja haitata ihmisen toimintakykyä. Onnettomuustilanteissa on nähty, että tapahtuneeseen täysin osaton ihminen mieluummin kantaa syyllisyyttä tapahtuneesta (”en estänyt häntä lähtemästä töihin, siksi hän joutui onnettomuuteen”) kuin myöntää, ettei olisi voinut tapahtuneelle mitään. Niin vaikea on myöntää omien mahdollisuuksien rajallisuus. Mahdollista ja ammatillista on kaikkivoipuuden sijaan ajatella, että vaikuttaa niihin asioihin, joihin voi. Siltä pohjalta yksilön ja yhteisön on hyvä tehdä parhaansa hyvinvoinnin ja toimintakyvyn turvaamiseksi tai palauttamiseksi, mahdollisesti ulkopuolisten tukemana.
Vastaavasti haluamme monesti löytää helpon selityksen vaikealle asialle. Sekin helpottaa hetkeksi ahdistusta, mutta ei yleensä auta koetun työstämisessä, vaan voi merkitä ongelman väistelyä. Tapahtuneen myöntäminen sellaisenaan – ilman helppoja selityksiä – vie puolestaan kohti sen käsittelyä. Helpot selitykset voivat asianosaisesta tuntua jopa koettujen vaikeuksien mitätöimiseltä ja loukkaavilta. Tapahtuneesta voi kyllä oppia ja sen myötä voi myös orientoitua uudelleen elämässä tai työssä, mutta tämä on jo eri asia kuin ”tarkoituksen” nimeäminen vaikealla sairaudelle tai onnettomuudelle – tai vaikealle stressille.
Edellä mainituista syistä varoisin antamasta koronalle tai siitä johtuneelle stressille helppoa selitystä tai tarkoitusta. Sellainen voisi kertoa ennemminkin ahdistuksen torjunnasta kuin ohjata vaikean asian ammattimaiseen käsittelyyn. Sen sijaan näitä vaikeita kokemuksia on hyvä päästä käsittelemään ja purkamaan – turvallisesti, luottamuksellisesti ja ammattimaisesti. Se on kestävä tie eteenpäin.
Viisi vinkkiä oman hyvinvoinnin arkiseen tukemiseen:
- Jos henkinen kuormitus on suurta, suosi levollista liikuntaa, kuten kävelyä, joka ei synnytä lisää kuormitusta.
- Syö. Pidä huoli säännöllisestä syömisestä, vaikkei ruoka maistuisikaan.
- Lepää. Pidä huoli riittävästä unesta ja muusta levosta. Hyvä unirytmi on hyödyksi, mutta vielä tärkeämpää riittävä kokonaisuni.
- Tutut asiat. Tee mukavia asioita – niitä, jotka ovat sinulle olleet tärkeitä, vaikka eivät nyt tuntuisikaan siltä. Vähitellen tutut asiat alkavat kantaa. Rutiinit auttavat.
- Käsittele asioita toisten kanssa. Voi tuntua, että toistaa samaa, mutta joka keskustelu on askel eteenpäin.
Voimia ja siunausta. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.
Juha Antikainen
hiippakuntasihteeri
Linkkejä:
Turvallinen seurakunta – evl.fi – ks. erityisesti Psykososiaalinen tuki ja palvelut, s. 27, jossa annettuja ohjeita voi soveltaa myös pitkittyneen stressin tilanteisiin.
Stressi ja työuupumus – Työterveyslaitos (ttl.fi)
Psykososiaaliset kuormitustekijät – Työturvallisuuskeskus (ttk.fi)