Karttaharjoituksia kansalaisyhteiskunnan kustannuksella, kirkolliskokousedustaja, lehtori Pekka Kosonen, Seurakuntaopisto, Pieksämäen kampus
21.5.2018
Kirkko on hankalassa tilanteessa. Toisaalta haluaisimme pitää kiinni vahvasta roolistamme julkishallinnollisena yhteisönä, joka toimii muun julkisen sektorin tavoin sille tunnusomaisin tavoin ja käytäntein. Toisaalta toimintamme on luonteeltaan yhä vahvemmin kansalaisyhteiskunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden muotojen ja toimintatapojen mukaista.
Kirkollisen byrokratiamme rakenteet ja koko hallintojärjestelmämme on pitkälti kopioitu julkisen sektorin hallinnolta. Kunta toteuttaa toiminnassaan sille lainsäädännössä annettuja tehtäviä. Tulevaisuudessa maakunnat hoitavat yhä laajempia tehtäviä. Kirkolla ei arvoyhteisönä ole lähtökohtaisesti tuollaista lainsäädännön ohjaamaa toiminnallista velvoitettujen tehtävien kenttää, vaikka kirkkolaissa seurakuntien sekä hiippakuntien ja muun keskushallinnon tehtävät määritelläänkin. Kirkko ei ole lähtökohtaisesti lainsäädännön sille määräämiä palveluja tuottava laitos.
Näin jääkiekon MM-kisojen jälkilaineilla voisi todeta, että Kirkkohallituksen virkamiehet saivat syötön suoraan lapaan, kun kirkolliskokous lähetti tulevaisuusvaliokunnan esityksestä kirkon tulevaisuuteen liittyviä toimenpiteitä valmisteltavaksi Kirkkohallitukseen. Jo useamman kerran viimeisen parin vuosikymmenen aikana esillä ollut hiippakuntarajojen yhdenmukaistaminen maakuntarajojen kanssa sai uuden elämän, vaikka aiemmilla kerroilla nämä yritykset on tyrmätty seurakuntien toimesta. Mikä nyt sitten on muuttunut aiemmasta? Ei yhtään mikään. Tälle Etelärannan byrokraattien ”lempilapselle”, tyhjänpäiväiselle karttaharjoitukselle annettiin uutta pontta ja nyt sitä runnotaan kaikkien mahdollisten ketjujen toimesta maalin edestä verkon perille.
Hankkeelle on luotu oikein keskeiset tavoitteetkin. Niiden mukaan maakuntien rajoja myötäilevät hiippakuntarajat selkeyttävät viranomaisten välistä yhteistyötä. Tavoitteiden perustelutekstissä viitataan maakuntien uusiin tehtäviin ja sote-uudistukseen. Tosiasiassa kukaan ei vielä tiedä, millaiset maakunnat meillä tulevaisuudessa ovatkaan. Sote-toiminnan osalta suuret valtakunnalliset toimijat eivät organisoidu maakuntarajojen mukaisesti ja oletettavasti kykenevät silti yhteistyöhön tulevien maakuntien kanssa. Muista viranomaistahoista poliisi ja puolustusvoimat organisoituvat hiippakuntarajoista poikkeavasti, vaikka maakuntarajoja noudatettaisiinkin. Nykyisen tieto- ja viestintäteknologian aikakautena tuntuu kummalliselta perustelulta kauhistelu siitä, laitetaanko sähköpostiviestiä yhdelle, kolmelle tai peräti kymmenelle taholle. Lisäksi kirkon oma keskushallinnon uudistaminen tulee väistämättä muuttamaan myös hiippakuntien roolituksia, toimintoja ja yhteistyömuotoja, joten siltä osin maakuntarajojen mukainen harmonisointi menettänee merkitystään.
Jos ensimmäisen tavoitteen jotenkin vääntäen ja kääntäen voisi ymmärtääkin, niin toinen kuulosta jo päälleliimatulta. Tämän hiippakuntarajojen tarkistamisen tulisi edesauttaa paikallistasolla kunnan ja seurakunnan yhteistoimintaa. Mitä? Tämä on jo niin tuulesta temmattua ja kaukana todellisuudesta, ettei siihen ole vaivauduttu edes keksimään perusteluja. No eihän sellaisia edes ole olemassa. Täydellinen todellisuuden ymmärtämättömyys saa kierrokset tappiinsa kolmannen tavoitteen osalta. Luontevat yhteydet kolmannen sektorin toimijoihin edellyttää hiippakuntarajojen tarkistamista. Täh? Perusteluissa todetaan, että ”maakuntajakoa on ryhdytty hyödyntämään myös
julkisen hallinnon ulkopuolella, esimerkiksi valtakunnallisten järjestöjen toimialueita muodostettaessa”. Tätä ei esityksessä perustella mitenkään, vaan heitetään ikäänkuin itsestään selvänä totuutena ilmaan. Enpä tiedä yhdenkään keskeisen valtakunnallisen järjestön organisoituneen maakuntarajojen mukaisesti. Tällainen disinformaatio on jo liian paksua. Kolmannen sektorin toimijat ovat tärkeä yhteistyökumppani seurakunnille. Yhteistyö toteutuu paikallisella tasolla erilaisten yhteishankkeiden myötä.
Kirkon keskushallinnon kannattaisi keskittyä laadukkaan seurakuntatyön tukemiseen ja kirkon roolin vahvistamiseen ruohonjuuritasolta lähtien ja puuhastella vähemmän kirkon legitimiteetin ylläpitoon liittyvissä byrokraattisissa karttaharjoituksissa.