Astun sisälle. Joku hymyilee, ojentaa kirjan ja sanoo: ”Tervetuloa”. Katselen edessä olevaa juhlapöytää, salia ja ihmisiä ympärilläni.
Messu on avoin kaikille. Onhan? Entä jos en ymmärrä kieltä enkä osaa tapoja? Entä jos kukaan ei kohtaa minua?
Kokonaisvaltainen vieraan huomioiminen, tervetulleen olon ja turvallisuuden tunnun luominen on seurakunnassa kaikkien asia. Tarvitaan hyvin pieniä ja niin tärkeitä havahtumisia.
Kolme kohtaa kirjeessä Kolossalaisille kolahtavat, kun ajattelen messun vieraanvaraisuutta monikulttuuristuvassa ympäristössä:
Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne. (Kol. 3: 13)
Kirkon elämä vie yli (kulttuuri)rajojen. Kirkon tulevaisuusselonteoissa, kehittämisasiakirjoissa ja toiminnan linjauksissa asia on tunnistettu. Viime vuonna ilmestyneessä vieraskielisen työn oppaassa kirkkoa kuvataan kaikkia kansoja ja ihmisiä yhdistäväksi armon, rakkauden ja toivon yhteisöksi[1].
Miten messussa elämme todeksi sitä, että tulemme toimeen eri taustoista ja perinteistä tulevina, ehkä joissakin kysymyksissä eri tavoilla ajattelevina? Miten messussa näkyy, että kuulumme samaan Jumalan perheeseen, palvelemme samaa Kristusta ja olemme osallisia samasta ruumiista? Messussa saamme yhdessä kokea Jumalan vieraanvaraisuutta. Hän kutsuu: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina”. Siitä elämämme.
… kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus … (Kol. 3: 14)
Miten messussa näkyy rakkaus? Syvempi kysymys on, miten messun tai seurakunnan vieras ei jäisi vieraaksi, muukalaiseksi – vaan tulisi yhdeksi meistä, ystäväksi? Henri Nouwen antaa tärkeän evään: ”Kuunteleminen on eräs hengellisen vieraanvaraisuuden muoto, jolla sinä kutsut muukalaisia muuttumaan ystäviksi”[2]. Mitä sinä kaipaat? Sen vastauksen kuuntelemisesta voi avautua yhteys.
Osallisuus ei toteudu ”meiltä” ”heille”. Tarvitaan yhdessä olemista ja tekemistä, vastuun jakamista. Silloin kutsu seurakunnan yhteiseen juhlaan mahdollistaa tilan käyttää omia lahjoja. Messun yhteydessä koettu rakkaus varustaa ja vahvistavaa kilvoittelemaan armossa ja toivossa. Pohjimmiltaanhan olemme kaikki muukalaisia täällä, kohti kotia vaeltavaa kansaa. Mukaan mahtuu. Silloin ”heistä” tuleekin ”meitä”.
Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella. (Kol. 3: 16)
Meidät kutsutaan antamaan erilaiset osaamisemme palvelemaan yhteistä hyvää. Viisaudella opettamiseen kuuluu, että olemme valmiita oppimaan toinen toisiltamme. Vaaditaan kärsivällisyyttä ja lempeyttä hyväksyä keskeneräisyyttä ja muutosta ensin itsessä.
Ehkä vain jakamalla ja palvelemalla, vieraanvaraisuutta osoittamalla, opimme jotakin syvempää myös Jumalasta. Voi käydä abrahamit – ja saamme pitää enkeleitä luonamme.
Anna Väätäinen
vs. hiippakuntasihteeri
[1] Tervetuloa – kaikilla kielillä. Vieraskielisen työn opas seurakunnille.2018, s. 8. Kirkkohallitus, Helsinki.
[2] Nouwen, Henri J.M. 2002: Erämaasta puutarhaan. Suom. Anna-Maija Raittila. Helsinki. Kirjapaja.