Mistä löytyy diakoniatyön ydinosaaminen?
Vuosien 2018-2020 aikana kirkossamme kirjoitettiin auki hengellisen työn yhteinen ydinosaaminen. Se toimii kivijalkana samaan aikaan muodostetuille eri työntekijäryhmien erityisen ydinosaamisen kuvauksille. ”Kirjoitettiin auki” on kovin kevyt sanapari kuvaamaan prosessia, joka ainakin diakonian osalta oli pitkää ja polveilevaa pohdintaa siitä, miten kuvata diakoniatyölle ominaista horisontaalista erityisosaamista. Tavoitteena oli saada mahdollisimman lyhyt ja selkeä kuvaus, joka kuitenkin sisältää kaiken oleellisen.
Diakoniatyölle on ominaista, että työhön löytyy harvoin yleispätevää sapluunaa, jonka mukaan toimia. Tilanteet ja ihmiset tulevat arkeen joskus hyvinkin yllättäen ja yllättävin kysymyksin. Ammatillisuus vaatii laajan tukikentän hahmottamista ja tilanteeseen soveltuvien tietojen ja taitojen käyttöä. Tämä on osa työn ihanaa haasteellisuutta mutta tuo mukanaan myös rasitteita, joita on jotenkin pyrittävä hallitsemaan. On siedettävä, että täydellistä työn ja ajankäytön hallintaa on mahdotonta saavuttaa menettämättä olennaista osaa diakonian olemuksesta – kyvystä reagoida nopealla aikataululla muuttuviin tilanteisiin.
Työntekijän ydinosaamisen kolme peruspilaria ovat osaaminen, taito ja ammatillinen kyky. Näitä kolmea peruspilaria vasten tarkastellaan työn perusteesejä: A) Kuinka tunnistamme ja kohtaamme hätää? B) Kuinka puolustamme ihmisen luovuttamatonta arvoa aina ja kaikkialla C) Kuinka käsittelemme hengellisiä, ruumiillisia, sosiaalisia ja aineellisia kysymyksiä työssämme? Eli onko meillä riittävä määrä oikeaa tietoa ja kuinka osaamme sitä käyttää?
Tieto on meille annettua ja meidän aktiivisesti hankkimaamme pääomaa, jonka perusteella osaamme tukea ihmisiä ja yhteisöjä kokonaisvaltaisesti. Samalla ihmiset ja yhteisöt tuottavat tietoa, jota meidän on osattava hyödyntää sekä heidän tukemiseen ja oman työmme kehittämiseen, että tiedon välittämiseen eteenpäin yhteiskuntaan ja sen vaikuttajiin.
Taito on hienosäikeistä ja henkilökohtaista kykyä ja kyvykkyyttä käyttää olemassa olevaa tietoa. Diakoniatyön tieto on hyödyllistä ainoastaan, kun se saadaan vietyä toimintaympäristön käyttöön tavalla tai toisella. Mitä merkitystä seurakunnalle on syvästä osaamisesta, joka uinuu työntekijän aivokopassa tulematta koskaan ulos? Sillä on merkitystä työntekijälle itselleen, mutta yhteisö hyötyy siitä kovin vähän.
Miten valta näyttäytyy arkisessa työssämme?
Diakoniatyön ydinosaamiseen liitettiin myös ymmärrys vallasta. Puhumme tasa-arvosta ja tasa-arvoisesta kohtaamisesta, mutta kaikessa työssä – ei ainoastaan diakoniatyössä – on mukana myös valta ja sen käyttäminen. Mitä paremmin työntekijä ymmärtää omia vallankäytön mahdollisuuksiaan, sen tasa-arvoisempaan kohtaamiseen hän kykenee.
Selkeää valtaa ovat päätökset, jotka perustuvat tietoon ja harkintaan. Ne harvoin muuttuvat ongelmaksi. Jos tilanteessa ei ole perusteita tai mahdollisuutta diakonian keinoin tukea, on asiaan helppo ottaa kantaa ja selvittää se. Pahaa mieltä voi tulla, mutta päätökset ovat hallittuja ja perusteltuja. Ihmisen voi kohdata tasa-arvoisesti ja kertoa, miksi hänen toivomansa tuki ei ole mahdollista. Pahan mielen purkaukset on otettava vastaan ja käsiteltävä parhaalla mahdollisella tavalla.
Näkymättömän vallan olemuksen ymmärtää parhaiten tilanteessa, jossa itse on näkymättömän ja nimeämättömän vallan kohteena. Kauan kauan sitten opiskeluaikanani varasin ajan sosiaalitoimistoon. Asioidessani toimistossa tarkkailin samalla vallan käytön sanoittamattomia elementtejä. Minun ja työntekijän välissä oli suuri pöytä, ihan varmaan turvallisuussyistäkin. Minun tuolini oli alempana kuin työntekijän tuoli ja se oli huomattavan epämukava. Tunnemaailmani oli sekava; riitänkö, onko minulla riittävät perusteet vai tuhlaanko vain omaa ja työntekijän aikaa, kuunteleeko hän oikeasti minua vai vastaileeko liian nopeasti ”niinniin, kylläkyllä, joojoo”, katsooko hän minua vai minun ohitseni…
Valtaa välillämme
Seurakuntien työympäristössä on hyvä kiinnittää huomiota niihin pieniin ja arkisiin seikkoihin, jotka luovat tunteen siitä, että ihminen on tervetullut. Silloin tällöin astun sisään työhuoneeseeni siitä ovesta, josta luokseni tulevat ihmiset saapuvat ja istahdan tuolille, johon heidän oletetaan istahtavan. Katselen ympärilleni – miltä työhuoneeni näyttää sisään joskus hyvin arastikin astuvan ihmisen silmissä? Ovatko kaikki kauniit asiat sijoitettuna siten, että minä työntekijänä näen ne, mutta vastapäätä minua istuva ei? Tulenko virastotyyppiseen toimistoon vain onko tunnelma lämpimämpi? Pienenpienillä seikoilla on merkitystä silloin, kun haetaan kokemusta tasa-arvoisesta kohtaamisesta ja vallan käyttö on kuitenkin olemassa olevaa todellisuutta.
Diakoniatyöntekijän ja väittäisinpä että kirkon kaikkien työntekijöiden valta on ennen kaikkea valtaa nähdä ihminen tai olla näkemättä häntä. Kohdata tai ohittaa. Tämän ymmärtäminen on edellytys sille, että kykenemme niihin kauniisiin tavoitteisiin, joita paljon puhumme: kokemukseen yhteisestä armosta ja rakkaudesta.
Saila Musikka
Pielisensuun seurakunnan diakoni, Diakoniakoulutuksen seurantaryhmän jäsen
