Otsikon ilmaus lienee lähellä sitä mielikuvaa, jollaisena seurakunnan toivotaan näyttäytyvän. Ollaan yhtä suurta perhettä, eletään ja tehdään työtä toinen toistansa tukien. Mutta miksi tämä mielikuva joskus rikkoutuu?
Kuultua todellisesta elämästä: ”Nämä työntekijät ovat olleet huonoissa väleissä jo kauan. Vuoron perään kumpikin kerää toisen päälle tulisia hiiliä. Molemmat vahtivat tilaisuutta saada toinen kiinni virheestä ja sitä kautta huonoon valoon”.
Työpaikan ihmissuhteet voivat joskus olla hyvin kompleksisia, myös ja erityisesti seurakunnassa. Mutta mikä näitä kielteisiä vuorovaikutussuhteita synnyttää ja ruokkii?
Ensimmäisenä havaintona tulee mieleen, että epäluulot ja kielteinen puhe asuvat yhteisöissä, joissa ei ole luottamusta. Luottamusta yhteiseen hyvään, yhteisiin arvoihin ja yhteiseen perustehtävään. Oma agenda ajaa yhteisen yli, minun näkemykseni on parempi kuin sinun näkemyksesi. Yhteisöissä, joissa ei ole luottamusta, on myös paljon pahan puhumista selän takana.
Toinen havainto on, että kielteisen puheen yhteisöissä ei ole riittävästi paikkoja, missä puhuttaisiin yhteisestä työstä. Paljon puhutaan ihmisten keskinäisistä suhteista, mielipiteistä ja persoonallisista ominaisuuksista. ”Se nyt on sellainen touhottaja.”
Jos ei tunneta toisen työtä eikä aina hahmoteta sitäkään, mikä on minun osuuteni yhteisesti työstä, syntyy takuuvarmasti ylimääräistä, epämääräistä huulten heiluttelua ja parran pärinää. Ristiriidat asuvat epäselvien asioiden lomassa.
Mikä sitten voisi olla polku parempaan kehitykseen. Ensiksi pitäisi saada näkyväksi, mikä työyhteisössä estää ja mikä edistää luottamusta.
Toiseksi tarvitaan jokaisen sitoutuminen ja tahto muuttaa tarvittaessa omaa tapaansa toimia ja käyttäytyä. Jos kysyt, kuka haluaa muutosta, niin kaikki viittaavat. Jos kysyt, kuka haluaa muuttua niin kukaan ei viittaa. Juuri tämä asenne tulisi ensimmäisenä saada murrettua. Toisen toiminnan arvostelu ja kritisointi on helpompaa kuin oman toiminnan kriittinen tarkastelu.
Kolmanneksi tarvitaan työyhteisöön rakenteet, joiden puitteissa on mahdollisuus hahmottaa yhdessä sitä, minkä takia töissä ollaan.
Armon, rakkauden ja ilon yhteisö on mahdollinen. Sen rakentamiseen tarvitaan tahtoa ja taitoa – ja luottamusta.
Antti Kokkonen
Hiippakuntasihteeri, työyhteisökehittäjä