KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI
julistaa Suonenjoen-Rautalammin seurakunnan kirkkoherran viran haettavaksi.
Suonenjoen-Rautalammin seurakunnan kirkkoherra valitaan välittömällä vaalilla. Virka täytetään 1.1.2027 alkaen.
Kirkkoherran virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut Suomen ev.lut. kirkon pappi. Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.
Kirkkoherran viran kelpoisuusvaatimuksista ja virkaan liittyvistä vaatimuksista ja tehtävistä säädetään kirkkolaissa, evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annetussa laissa ja kirkkojärjestyksessä. Suonenjoen-Rautalammin seurakunta on ilmoittanut, että Suonenjoen-Rautalammin seurakunnan kirkkoherran viran erityisiä tarpeita ovat
- kyky rakentaa uutta seurakuntaa yhdessä työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa,
- hyvät vuorovaikutustaidot sekä verkostoitumis- ja yhteistyökyky alueen eri toimijoiden kanssa,
- aiempaa kokemusta seurakuntahallinnosta, taloudesta, henkilöstöhallinnosta ja johtamistyöstä,
- halu olla läsnä seurakuntatyön arjessa, rohkeus tarttua tulevaisuuden haasteisiin sekä kyky tukea seurakunnan hengellistä elämää ja luoda tilaa erilaisille kristillisen hengellisyyden muodoille.
- ajokortti ja valmius oman auton käyttöön.
Hakuaika alkaa 4.9.2026 ja päättyy 2.10.2026 klo 15.00. Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille osoitetut hakemukset toimitetaan KirkkoRekry-palvelun sähköisellä hakulomakkeella. Hakemukseen on liitettävä omasta tuomiokapitulista saatava nimikirjanote (kirkkoherran viranhakua varten, enintään 2 kuukautta vanha) sekä lääkärintodistus (T-lomake, enintään 6 kuukautta vanha). Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä rikosrekisteriote, jonka laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä vaatii.
Hakijoiden on hyvä varautua haastatteluun, joka järjestetään Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa ja/tai etäyhteydellä 22.10.2026. Haastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan tarkempi ajankohta ja haastattelun toteuttamistapa. Osa hakijoista voidaan lähettää soveltuvuusarviointiin.
Palkkaus
Suonenjoen-Rautalammin seurakunnan kirkkoherran palkkaus määräytyy KirVESTES K 30:n mukaisesti. Palkkaus on 5 555,18–6 943,97 € (virkasuhteen alkaessa 6 100 €).
Lisätietoja antavat
Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, vt. kirkkoherra Emilia Jalkanen, puh. 050 385 6049, sähköposti emilia.jalkanen@evl.fi
Järjestelytoimikunnan varapuheenjohtaja, vt. kirkkoherra Pekka Anttila, puh. 0400 195 307, sähköposti pekka.anttila@evl.fi