Kirkkotila on Jumalan huone ja seurakunnan koti. Kirkot ovat pihoineen myös Suomen arvokkainta kulttuuriperintöä. Suomessa kirkkoja on yli 800, ja myös Kuopion hiippakuntaa on siunattu suurenmoisilla kirkoilla.
Monissa seurakunnissa on kuitenkin paljon muitakin rakennuksia: virasto, seurakuntatalo, leirikeskus, siunauskappeli ja niin edelleen. Tämä on yksi syy sille, miksi varsinkin vanhat kirkkorakennukset ovat jääneet melko vähälle käytölle. Miten voisimme kehittää työtämme, tilojamme ja kirkkosaleja niin, että seurakunnan kirkosta voisi tulla yhä vahvemmin yhteisön keskus?
Kysymys on tärkeää myös taloudellisesti. Varsinkin pienemmissä seurakunnissa joudutaan miettimään eri kiinteistöjen myyntiä. Se kirpaisee, mutta ei seurakunnan päätehtävä ole kiinteistöjen ylläpito. Kirkko kuitenkin pitää olla. Vaikka kaikki muu myytäisiin, kirkko pidetään. Mitä jos yhä useammat seurakunnan toiminnot ja tapahtumat järjestettäisiin kirkossa?
Kirkkohallitus asetti työryhmän, jonka tehtävänä on pohtia, miten kirkkotiloja voitaisiin käyttää yhä monipuolisemmin. Miten kirkko voisi tulla yhä vahvemmin yhteisön keskukseksi?
Mietintömme valmistuu ajallaan, mutta neljä vihjettä jo etukäteen tiedoksi.
- Muistot tekevät kirkosta rakkaan. Kirkosta tulee rakas, kun sinne kokoonnutaan Jumalan kasvojen eteen ja koetaan kaikkia elämän suuria tunteita. Syntymän ihmeestä kuoleman suruun. Kannattaa siis suosia sitä, että kirkkotilassa vietetään elämän kaaren kaikkia juhlia: kasteet, perhekirkot, kouluun siunaamiset, konfirmaatiot, avioliittoon vihkimiset ja hautaan siunaamiset on hyvä keskittää kirkkoon, jos suinkin mahdollista.
- Kirkkotila on pyhä ja Jumalan huone, mutta sinne voi tehdä myös muutoksia. Olennaista on ymmärtää tämä: alttaritila on pysyvä ja muuttaminen oikeudellisestikin korkean kynnyksen takana, sen sijaan kirkkosalin puolta voi tavallisesti muuttaa helpommin. Esimerkiksi takaosasta voi ottaa penkkirivejä pois ja ristikirkkojen sivuristeihin perustaa pienempiä kastekappeleita tai sivualttareita. Lupa tarvitaan näihinkin.
- Lapsille tulisi olla erillinen puuhanurkka tai leikkitila jokaisessa kirkossa. Tämä helpottaa lapsiperheiden mahdollisuuksia osallistua jumalanpalvelukseen. Leikkitilan puuhapusseineen voi useimmissa kirkoissa järjestää vaikka saman tien, varsinkin jos pysyviä rakenteita ei muuteta. Lapsityöntekijöiden kokemusta kannattaa hyödyntää.
- Kirkkokahvit voi juoda myös kirkossa, sellaisessakin, jossa erillistä keittiötä tai vesipistettä ei (vielä) ole. Kävimme työryhmämme kanssa Ruotsissa tutustumassa lukuisiin vanhoihin kirkkorakennuksiin. Siellä ”kirkkokahvin sakramentti” kuuluu jokaiseen messuun, ja seurakuntalaiset jo motkottavat, jos kirkkokahveja ei ole järjestetty. Usein järjestämisestä vastaavat vapaaehtoiset. Jos messu on Jumalan kohtaamista, kirkkokahveilla voi kohdata toisen ihmisen iloineen ja suruineen.
Jokainen kirkkorakennus on yksilö. Miten seurakuntasi kirkkoa voisi kehittää niin, että se palvelee yhä vahvemmin yhteisöllistä hengellistä elämää?
Jari Jolkkonen
Kuopion hiippakunnan piispa