Päättäessään vuoden 2024 kirkkokolehdeista Kirkkohallitus on Kirkkojärjestyksen 5 luvun 13 §:n nojalla päättänyt, että seurakuntien kolehtisuunnitelmiin sijoitetaan myös tuomiokapitulien määräämät kohteet. Kirkkohallitus on antanut suomenkielisten hiippakuntien tuomiokapituleille oikeuden määrätä kaksi kolehtia hiippakunnallisiin tarkoituksiin. Kirkkojärjestyksen 3 luvun 5 §:n mukaan jumalanpalveluksissa sekä muissa kirkollisissa ja seurakunnallisissa tilaisuuksissa voidaan kerätä kolehti kirkon ja seurakunnan toiminnan sekä niiden tehtävää vastaavien tarkoitusten tukemiseksi. Kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto hyväksyy suunnitelman jumalanpalveluksissa kannettavista kolehdeista ottaen huomioon kirkkohallituksen päätöksen seurakunnan pääjumalanpalveluksissa kannettavista kolehdeista.
Tuomiokapituli määrää vuodelle 2024 kaksi kolehtia hiippakunnallisiin tarkoituksiin seuraavasti:
- Tammi-kesäkuun aikana seurakunnissa kerätään kolehti Kuopion hiippakunnan seurakuntien diakoniatyön tukemiseen.
- Heinä-joulukuun aikana seurakunnissa kerätään kolehti Kuopion hiippakunnan seurakuntien kansainvälisen työn tukemiseen. Nämä kolehdit tilitetään kirkkohallituksen antamien ohjeiden mukaisesti kirkkohallituksen tilille
Tuomiokapituli suosittelee, että Kuopion hiippakunnan seurakunnat tukevat kolehtivaroin ystävyyskirkkoamme, Jordanian ja Pyhän Maan evankelis-luterilaista kirkkoa, Suomen Lähetysseuran välityksellä. Kolehti tilitetään Suomen Lähetysseuran tilille FI25 8000 1600 0607 10, BIC: DABAFIHH. Kolehdin tilityksen yhteydessä käytettävä seurakuntakohtainen viitenumero löytyy SLS:n seurakuntapalvelut -sivustolta, välilehden Tilitysohjeet alla kohdasta Keräystuotot ja ylimääräiset kolehdit. Seurakuntia kehotetaan lukemaan oheinen viesti kirkossa kolehtikohteesta ilmoitettaessa:
”Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko toimii Jordanian, Länsirannan ja Jerusalemin alueella. Se on ainoa luterilainen kirkko Lähi-idässä. Kuudessa seurakunnassa on yhteensä noin 2500 jäsentä, joista osalla on juurensa varhaisimmissa Pyhän maan kristillisissä yhteisöissä. Kirkolla on Länsirannan alueella myös 4 koulua, joissa on yli 2 000 oppilasta. Kirkko todistaa aktiivisesti rauhan ja sovinnon puolesta. Tämän kumppanikirkkomme kristityt tarvitsevat meidän tukeamme Lähi-idän epävakaan poliittisen tilanteen ja sen aiheuttaman epävarmuuden keskellä. Erityisesti lokakuussa 2023 kärjistynyt konflikti haastaa pienen kumppanuuskirkkomme elämää ja taloutta.”