3.12.2017

Puhe Pielisensuun kirkkoherran Tiina Reinikaisen virkaanasettamisessa 3.12.2017

Kun istut työmaakokouksessa, kun kätesi kastavat, suusi julistaa evankeliumia ja jalkasi polvistuvat ehtoollispöytään, silloin Kristus, hyvä paimen, on läsnä, kulkee rinnallasi ja vaikuttaa sinun työsi kautta uskoa, toivoa ja rakkautta.

 

  

Puhe Pielisensuun kirkkoherran Tiina Reinikaisen virkaanasettamisessa 3.12.2017
”Kohotkaa korkeiksi portit, avartukaa ikiaikaiset ovet. Kirkkauden kuningas tulee.”
Rakkaat seurakuntalaiset, hyvä virkaanasetettava kirkkoherra Tiina!
Tämän adventtisunnuntain psalmissa 24 ovat juhlalliset ja iloiset sanat. Ne kuuluivat niin sanottuun porttiliturgiaan, jonka juutalaiset pyhiinvaeltajat, myös Jeesus ja apostolit, lausuivat astuessaan Jerusalemin temppelin portin eteen: ”Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Kuka on kirkkauden kuningas? Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot! Tässä me olemme, kansa joka pyrkii luoksesi, joka etsii kasvojasi, Jaakobin Jumala!”
Tänään, ensimmäisenä adventtina, myös me olemme vaeltaneet yhdessä kirkkoon, alttarin eteen. Tänään myös me lausumme: ”Tässä me olemme, kansa, joka pyrkii luoksesi, joka etsii kasvojasi, Jaakobin Jumala.”
Saat tulla hänen eteensä iloisena, mutta myös kärsimyksesi kanssa. Saat tulla hänen eteensä kiittäen, mutta myös valittaen. Saat tulla hänen eteensä vahvassa uskossa, mutta myös etsien ja aralla mielellä.
Tuletpa heikkona tai voimasi tunnossa, tule silti aina puhtaalla sydämellä ja vilpittömällä mielellä. Sillä adventin psalmi muistuttaa: ”Kuka saa nousta Herran vuorelle, kuka astua pyhään paikkaan? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän.” Pyhän edessä ei voi eikä tarvitse teeskennellä.
Rakkaat seurakuntalaiset, hyvä kirkkoherra Tiina. Tänään meillä on erityinen syy tulla Jumalan kasvojen eteen myös siksi, että Pielisensuun seurakunta on saanut uuden kirkkoherran, paimenen, joka tässä messussa asetetaan virkaansa.
Sinä tunnet seurakunnan ja seurakunta tuntee sinut. Pielisensuu saa Sinusta paimenen, joka on tuttu ja pidetty. Sinulla on paljon kokemusta. Olet tehnyt hengellistä työtä kirkon kaikilla tasoilla: paikallisseurakunnassa, seurakuntayhtymässä, kirkolliskokouksessa ja jopa kansainvälisessä työssä. Minä olen oppinut tuntemaan sinut pappina, joka rakastaa jumalanpalvelusta, sitoutuu kirkon uskoon, osaa kuunnella ja keskustella, ja jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä.
Sinä Tiina olet tutkinut muun muassa jumalanpalvelusta ja sen kieltä. Tiedät myös, että kirkkoherra-termin kantasana ei puhu herrasta, vaan paimenesta. Kyrkoherde tarkoittaa kirkon paimenta. Mitä se tarkoittaa sinulle, minulle ja meille?
Me molemmat tapaamme työssämme myös lapsia. Kun kerran menin piispantarkastuksessa päiväkotiin virantunnuksissa ja iso risti kaulassa, yksi lapsi kysyi: ”ootko sinä joku räppäri?” Vastasin, että minä kyllä välillä laulan ihmisten edessä, mutta silti en ole räppäri tai esiintyjä, vaan paimen.
Miten vastaisit lapselle, jos hän kysyy sinulta, mitä kirkkoherra Tiina Reinikainen tekee? Mitä me yhdessä vastaisimme?
Voisimme vastata: hän huolehtii siitä, että seurakunnassa julistetaan Jumalan sanaa puhtaasti ja hoidetaan oikein pyhiä sakramentteja. Oikea vastaus, sitä sinulta tänään kysytään! Voisimme lisätä, että hän vastaa seurakunnan hengellisestä elämästä eli siitä, että täällä hoidetaan jumalanpalvelukset, kasteet, häät ja hautajaiset, että täällä kasvatetaan lapsia ja nuoria kristilliseen uskoon, että täällä huolehditaan köyhistä ja autetaan kärsiviä, viljellään rikasta kirkkomusiikkia ja kannetaan vastuuta lähetystyöstä. Sekin on oikea vastaus.
Ja koska kirkkoherra ei voi selviytyä siitä mitenkään yksin, meidän pitäisi lisätä, että siihen tarvitaan työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisia seurakuntalaisia. Ja että kirkkoherra toimii tämän orkesterin johtajana. Hän toimii työntekijöiden esimiehenä, johtaa puhetta seurakuntaneuvostossa ja valvoo seurakunnan toimien laillisuutta. Tämä on kaikki totta ja oikein.
Silti voimme yhä kysyä: mikä on kirkkoherran – tai siis kirkon paimenen – kaikkein tärkein tehtävä? Eikö se ole se, että hän rakastaa laumaansa. Eikö kaikki ole sen varassa, että paimen rakastaa laumaansa ja lauma luottaa paimeneensa?
Tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kuten tiedät, tosielämässä se voi olla myös haastavaa. Rakkaus koko seurakuntaan ja kutsumus sen palvelemiseen voi imaista mukanaan niin, että paimen uupuu vastuidensa alle. Joskus vastaan tulee seurakuntalaisia, joiden kanssa keskinäinen ymmärrys ja yhteistyö tuntuu vaikealta. Joskus rakkaus koko seurakuntaan vaati paimenta asettumaan laumaansa vastapäätä, vetämään rajaan, sanomaan ei ja tekemään kivuliailta tuntuvia ratkaisuja.
Kaikista näistä tilanteista niin sinä kuin seurakuntasi pääsette eteenpäin, kun keskinäinen rakkaus, kunnioitus ja arvostus kannattelevat yhteistä elämää.
Kristus itse kuvaa hyväksi paimeneksi sellaista, joka rakastaa laumaansa ja on valmis antamaan henkensä sen puolesta. Siksi rakkaus Kristukseen ja hänen laumaansa eivät voi koskaan olla vastakkaisia tai vaihtoehtoisia. Jeesus itse kysyy tänään samaa kuin Pietarilta: Rakastatko sinä minua? Ja aivan kuten silloin, hän antaa sinulle tänään tehtävän: Kaitse minun laumaani.
Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus antoi sinun ja meidän tehtäväksi: kastakaa kaikki kansat minun seuraajikseni ja opettakaa heitä pitämään se, minkä minä olen käskenyt pitää. Ja sen, minkä hän lupasi apostoleilleen silloin, hän lupaa tänään myös sinulle: ”Ja katso, minä olen sinun kanssasi kaikki päivät maailman loppuun asti.”
Kun istut työmaakokouksessa, kun kätesi kastavat, suusi julistaa evankeliumia ja jalkasi polvistuvat ehtoollispöytään, silloin Kristus, hyvä paimen, on läsnä, kulkee rinnallasi ja vaikuttaa sinun työsi kautta uskoa, toivoa ja rakkautta. Kristus, hyvä paimen, olkoon sinun kanssasi.