31.10.2017

Piispa Jari Jolkkosen puhe Reformaatio 500 v juhlassa 31.10.2017

Kuopion tuomiokirkossa 31.10.2017 klo 17.

Reformaation tarina – mitä aneteeseistä käynnistyi?

Puhe reformaation merkkivuoden hiippakunnallisessa pääjuhlassa Kuopion tuomiokirkossa 31.10.2017

Jari Jolkkonen, piispa, dosentti, EASA

*****

Kunnioitetut juhlavieraat, arvoisa ministeri, kansanedustajat, pääjohtaja, hyvät sisaret ja veljet,

Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 500 vuotta siitä, kun nuori augustinolaismunkki Martti Luther julkaisi 95 aneteesiään. Siitä käynnistynyt reformaatio ei ollut ainoa eikä ensimmäinen Euroopassa, mutta siitä tuli muiden reformaatioiden äiti, jonka seuraukset olivat dramaattiset. Katolinen kirkko, silloinen Euroopan Unioni, hajosi, ja Eurooppa muovattiin uudestaan tavoilla, jotka ovat yhä silmiemme edessä.

Pohjoismaista tuli luterilaisuuden ”koelaboratorioita”. Missään muualla ei reformaatio ole muovannut kulttuuria yhtä juuriin käyvästi kuin täällä. Selvää on, että suomalainen kulttuuri on hyvin monien eri aatevirtausten, kirkkojen ja liikkeiden hedelmä. Yhtä kiistatonta on, että luterilainen reformaatio on näistä virtauksista vahvimpia ja selittää monia arvojamme. Arvostamme koulutusta ja sivistystä, huolenpitoa heikoimmista, lakien ja esivallan kunnioitusta, oman äidinkielen vaalimista, yhdessä laulamista ja veisaamista, ahkeruutta ja vaatimattomuutta ja myös sananvapautta ja uskonnon- ja omantunnonvapautta. Näillä kaikilla on juurensa reformaation kertomuksessa. Kokonaan eri asia on, kuuluvatko nämä yhteisiin arvoihimme myös tulevaisuudessa.

Olen iloinen nähdessäni teidät viettämässä tätä historiallista merkkipäivää. Uskon, että juuri tänään on hyvä pohtia, mistä kaikki alkoi, millä tavalla tämä kaikki on yhä läsnä ja miten tästä eteenpäin.

Siksi haluan tänään palauttaa mieliinne kuuluisat aneteesit. Ne kuuluvat kaikkien yleissivistykseen, mutta voivat nykylukijasta tuntua vaikeasti avautuvilta. Mistä oli kyse?

Aneilla on paha kaiku, mutta alun perin niiden tausta oli katumusharjoituksissa, joita hengellinen ohjaaja tai rippi-isä saattoi antaa vääryyksiä tunnustaneelle ripittäytyjälle. Näiden harjoitusten tarkoitus oli auttaa ihmistä korjaamaan omaa elämäänsä. Ne olivat myös tapa osoittaa vilpitöntä halua palata oikeille teille. Nykyisin oikeustieteilijät puhuvat ”tehokkaasta katumisesta” – tätä termiä käytti esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö viime kesänä toisessa yhteydessä. Ane kehittyi myöhäiskeskiajalla uudeksi katumusharjoituksen tavaksi, jolla ihminen sai ostaa itselleen rahalla vapautuksen synnin rangaistuksista ja niihin kuuluvista katumusharjoituksista.

Rahat menivät aluksi köyhien hyväksi, mutta myöhemmin siltojen ja rakennusten kaltaisiin infrahankkeisiin. Lutherin aneteesien taustalla oli niin sanottu Pietarin ane, jonka paavi Leo X oli laittanut liikkeelle hankkiakseen lisärahoitusta Rooman Pietarin kirkon rakentamiseen. Rakennushankkeena se oli oman aikansa Länsimetro.

Lutherin aneteesit oli kirjoitettu latinaksi ja siis tarkoitettu vain oppineille teologeille, kuten kirkkoherroille, luostarin esimiehille ja piispoille. Pian niille kuitenkin kävi, kuten somepäivitykselle, joka on tarkoitettu vain suljetulle sisäpiirille, mutta karkaa käsistä, leviää nopeasti ja synnyttää sekä nettiraivoa että miljoonia tykkäyksiä. Voisikohan teesien jälkivaikutusta verrata vaikkapa Eduard Snowdenin tapaukseen tai ajankohtaiseen #me-too-kampanjaan?

Teesien julkaisu oli ajoitettu aivan tietoisesti lokakuun 31. päivään eli pyhäinpäivän aattoon. Pyhäinpäivänä Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas asetti näytille mahtavan pyhäinjäännöskokoelmansa. Ajateltiin, että Jumala jakaa armoaan aneiden kautta ja pyhäinjäännösten katselemisen välityksellä. Näitä käsityksiä nuoren Wittenbergin maakuntayliopiston nuori professori oli alkanut arvostella jo ennen aneteesejä. Lutherin mielestä Uuden testamentin oppi oli toinen: että Jumala jakaa armoaan joka päivä siellä, missä julistetaan sanaa ja toimitetaan Jeesuksen asettamia sakramentteja, erityisesti kastetta ja ehtoollista, ja että niiden sisältämän lahjan ihminen ottaa vastaan vapautuneessa uskon luottamuksessa.

Aneteesit oli selvästi suunnattu anekomissaareja vastaan. Erityisesti Lutherin tulilinjalla oli Johannes Tetzel, joka naapurikaupungissa Jüterborgissa markkinoi aneita raflaavilla myyntipuheilla, kuten käy epäsuorasti ilmi teeseistä 75 ja 77. Koska Tetzel kuului dominikaanien ja Luther augustinolaisten sääntökuntaan, myöhemmin juuri dominikaaneista tuli Lutherin ankarimpia vastustajia. Sen valtataistelun otteisiin verrattuna savolaiset paikallisderbyt Kalpan ja Jukureiden tai Siilinjärven ja Puijon Pesiksen välillä ovat kerrassaan kohteliaita.

Tutkijat ovat väitelleet siitä, miksi Luther oikeastaan julkaisi aneteesinsä. Armolinjaa kannattavien mukaan Lutherin sai liikkeelle huomio siitä, että aneet tekivät Jumalan armosta ehdollista ja ihmisen omiin ansioihin perustuvaa. Aneteeseissä halutaan puolustaa käsitystä, että Jumalan armo on ilmaista, eikä sitä voida ostaa, myydä tai ansaita. He pitävät keskeisenä teesiä numero 62.

Lakitulkinnan mukaan Lutherin huoli koski enemmänkin hyvien tekojen merkitystä. Näiden tutkijoiden mukaan Lutheria ärsytti ennen kaikkea se, että aneet lupasivat vapautuksen synnin rangaistuksesta ilman mitään omaa katumusta, siis ilman mitään vakavaa pyrkimystä oman elämän korjaamiseen ja uudistumiseen. Tämän tulkinnan mukaan aneet olivat Jumalan armon polkumyyntiä, joka johdatti ihmisiä väärään varmuuteen, hengelliseen velttouteen ja eettiseen välinpitämättömyyteen.

Jo nopea vilkaisu aneteesien alkuun ja loppuun osoittaa, että jälkimmäinen tulkinta on paremmin perusteltu. Ensimmäinen teesi avaa pelin ja sanoo olennaisen: ”Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoi ”tehkää parannus”, hän tahtoi, että uskovien koko elämän tulisi olla parannusta.” Toinen ja kolmas teesi täsmentävät, että näillä sanoilla Kristus ei tarkoita papin vastaanottamaa rippiä tai pelkästään sisäistä katumusta ilman pyrkimystä korjata omaa elämää myös ulkoisin sanoin ja teoin.

Tätä tulkintaa tukee myös teesien loppuhuipennus, joiden sanoma on: ”vain vaikeuksien kautta voittoon”. Teesi 92 varoittaa kuuntelemasta armon polkumyyjiä, jotka tarjoavat helppoa tietä ja katteettomia lupauksia. Teesi 93 kehottaa kuulemaan julistajia, jotka lupaavat kamppailua ja vaikeaa tietä. Koko teksti päättyy Apostolien tekojen kohtaan, jonka mukaan taivaan kotiin päästään pikemminkin ahdistusten ja nöyryyden kuin väärän varmuuden kautta (Ap.t 14:22).

Luther toisin sanoen katsoi, että anekauppa häiritsee kirkon opetusta hyvistä teoista. Aneet hämärtävät ihmisten käsityksiä siitä, mitkä ovat oikeita, kristillisiä ja Jumalan käskemiä hyviä tekoja.

Mitkä olivat sitten oikeita hyviä tekoja? Tähän vastataan esimerkiksi teesistä 41 alkavassa jaksossa: Kristityille on opetettava, että ”paavin tarkoitus ei ole asettaa aneiden ostamista muiden laupeudentöiden veroisiksi” ja että ”rahan antaminen köyhälle ja apua tarvitsevalle on parempaa kuin aneiden ostaminen.” Ja ken on köyhä, hänen pitää huolehtia omasta perheestään, eikä tuhlata rahojaan aneeseen. Toisin sanoen Jumala tahtoo meidän rukoilevan ja auttavan köyhiä, mutta aneiden ostamisesta tai pyhäinjäännösten katselemisesta pyhä Raamattu ei puhu mitään.

Tässä ei vielä ollut mitään katolisen opin vastaista. Itse asiassa Luther pyrkii puhumaan paavin puolesta ja hänen suullaan, kuten voi helposti huomata monista teeseistä.

Kirkko-poliittisesti vaarallisille vesille Luther lähti rajatessaan paavin toimivallan vain eläviin. Erityisesti teesien 5-26 yhdistävä ajatus on, että paavi voi antaa katumusharjoituksia tai rangaistuksia vain eläville, mutta kuolleisiin ja kiirastuleen hänen toimivaltansa ei ulotu. Muussa tapauksessahan paavin pitäisi rakkaudesta sieluihin tyhjentää koko kiirastuli ja lakkauttaa koko ahjo, kuului perustelu (teesi 82). Tässäkin Luther oli oikeilla jäljillä jopa silloisen kirkko-oikeuden perusteella.

Poliittista parranpärinää aiheuttivat erityisesti teesit 50 ja 86, joissa Luther sanoo suoraan sen, mitä moni saksalainen salaisesti ajatteli: Miksi paavi, joka on nykyisin rikkainta Crassusta [Crassus oli vuonna 53 eKr. kuollut roomalainen poliitikko, Caesarin liittolainen ja aikansa rikkaimpia miehiä] varakkaampi, ei rakenna tätä yhtä Pietarin kirkkoa omilla, vaan köyhien uskoviensa rahoilla, köyhien saksalaisten lampaiden nahasta, lihasta ja luusta. Retoriikalla on yhtymäkohtia niihin oman aikamme äänenpainoihin, jotka kysyvät, miksi meidän säntillisten suomalaisten pitää elättää Brysselin byrokraatteja tai lapioida rahaa Kreikan velkojen maksuun. Vaikka Luther ei ollut ”persu” tai ”brexit-mies”, olen pitkään odottanut, milloin omat EU-kriitikkomme huomaavat Lutherin potentiaalin paksun keskushallinnon kriitikkona.

Lopullisesti Lutherista teki kuitenkin reformaattorin hänen esimiehensä, Mainzin arkkipiispa Albrecht Brandenburgilainen – jota muuten katolisessa historiankirjoituksessa pidetään jonkinlaisena oman aikansa liberaaliteologina. Luther kirjoitti aneteesit erityisesti hänelle ja vetosi puuttumaan epäkohtiin. Albrechtilla oli toimivalta kuunnella, sovitella ja etsiä ratkaisuja. Sen sijaan, että hän olisi itse ryhtynyt etsimään ratkaisuja, hän siirsi asian Roomaan, maailman korkeimpaan tuomioistuimeen. Se oli hieman samaa kuin jos KELA:n pääjohtaja Elli Aaltonen kohdatessaan vikuroivan alaisen siirtää asian EU-tuomioistuimen tai YK:n turvaneuvoston käsiteltäväksi. Kyllä Elli viisaana johtajana pyrkii mieluummin kuuntelemaan, keskustelemaan ja ratkaisemaan asiat niin sanotusti omassa pukukopissa.

Vaikka monet aneteeseissä mainituista ongelmista ovat jo jääneet taakse, voimme kysyä, mikä on niiden pysyvä sanoma meille tänään? Kaksi asiaa: ensiksi Jumalan armo on ilmaista, siksi sinun ei tarvitse sitä ostaa, myydä eikä ansaita. Tämä antaa elämällemme turvan, ilon ja vapauden. Toiseksi vaikka Jumalan armo on ilmaista, se ei silti ole halpaa. Se ei anna lupaa porsastella eikä alibia antautua itsekkyyden valtaan. Se on elämää uudistava voima, joka jatkuvasti kutsuu meitä uudistumaan, korjaamaan elämää ja kasvamaan hyveissä. Se kutsuu myös ”kasvamaan pieneksi”, siis nöyrtymään ja tunnustamaan omat puutteet ja viat.

Äsken julkaistiin Saksan suurimmassa sanomalehdessä FAZ:ssa suurlähettiläs René Nybergin artikkeli, jonka otsikko oli: ”Luther war der wichtigste Finne”, Luther oli merkittävin suomalainen. Kärjistyksellä kirjoittaa haluaa korostaa reformaation jälkivaikutusta. Luther ei tietenkään taivu kaikkeen; hänestä on vaikeaa saada kasvisyönnin ja täysraittiuden esitaistelijaa. Seksuaalisuudesta hän ajatteli yhtä perinteisesti, kuten kuopiolainen Minna Canth myöhemmin: että se on hyvä lahja, joka kuuluu miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Reformaation talousteoriat poikkeavat sekä reaalisosialismista että liberaalista markkinataloudesta.

Yksi kestävimmistä vaikutuksista on koulutuksen arvostus. Reformaatio syntyi yliopiston piirissä. Luther vaati perustamaan kouluja tytöille ja pojille ja kehittämään opettajankoulutusta. Peruskoulun alkuidea on helppo löytää hänen kirjoituksistaan. Tieteen ja uskonnon välinen sota on uusi amerikkalainen ilmiö, jonka paljastamiseen luterilaiset rajakoirat olisi koulutettava.

Toinen kestävä korostus on oppi, jonka mukaan köyhien asiaa ei voi jättää vain rikkaiden hyväntahtoisuuden varaan, vaan se kuuluu koko yhteiskunnan vastuulle. Reformaation aikana haluttiin kerjäämisestä eroon perustamalla yhteisistä varoista erityisiä köyhien kassoja. Ne olivat konkreettisia esineitä ja niiden idea oli sama kuin nykyisen KELA:n. Pohjoismaat ovat korkean sosiaaliturvan ja kireän verotuksen maita, kuten professori Juho Saari kirjoitti Savon Sanomissa (26.10.).

Luterilaisuuteen kuuluu ajatus kaikkien kristittyjen yhteisestä pappeudesta: Jumala kutsuu jokaista kastettua kristittyä elämään todeksi kristillistä uskoa ja rakkautta arjen keskellä maallisissa palvelutehtävissä. Siksi rehellisyys, vastuuntunto, ahkeruus ja tiukka taloudenpito kuuluvat arvoihimme ja myös näkyvät kansainvälisissä vertailuissa.

Ensimmäisen teesin mukaan on pyrittävä elämään jatkuvassa katumuksessa, ja tämän tulee koskea myös kirkkoa. Vatikaanin kirkolliskokous sanoo saman asian osuvasti: kirkko on sancta simul et semper purificanda, yhtä aikaa pyhä ja aina puhdistusta tarvitseva (Lumen Gentium). Tänään se tarkoittaa esimerkiksi katumusta jakaantumisen synnistä.

Luther ei halunnut perustaa uutta kirkkoa eikä tuunata jotakin kristinuskon light-versiota, vaan uudistaa katolista kirkkoa sisältäpäin ja sen omista lähtökohdista. Tässä asiassa reformaatio epäonnistui, sillä lännen kirkko jakaantui syvästi. Sitä me luterilaiset emme voi juhlia. Siksi puhumme ”riemuvuoden” sijasta varovaisemmin ”merkkivuodesta”.

Vastuu jakaantumisen haavan syntymisessä oli molemmilla osapuolilla ja vastuu sen hoidosta on tänään molemmilla osapuolilla. Iloitsen siitä, että kunnioitettu veljemme Kristuksessa, katolisen hiippakunnan piispa Teemu Sippo on osallistunut vahvasti merkkivuoden tapahtumiin ja yhteisiin oppikeskusteluihin. Niiden hedelmänä julkaistiin eilen poikkeuksellisen painava ekumeeninen asiakirja Suomen luterilaisten ja katolilaisten välillä. Tammikuussa se on tarkoitus luovuttaa paavi Fransiscukselle.

Reformaation 500 vuoden kertomus ja sata vuotiaan itsenäisen Suomen kertomus ovat monin tavoin sisäkkäisiä. Toivon, että voisimme olla rakentamassa yhteistä jatkokertomusta yhdessä, niin että kukaan ei jäisi tai joutuisi ulkopuolelle. Siihen hyvä Jumala antakoon meille viisautta ja voimia.