KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI julistaa haettavaksi Siilinjärven seurakunnan I kappalaisen viran.
Hakuaika päättyy 10.10.2022 klo 15.00.
Kappalaisen virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon suorittanut Suomen ev.lut. kirkon pappi. Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.
Hakemukseen on liitettävä nimikirjanote kappalaisen viran hakua varten. Virkaan valitun tulee ennen virkamääräyksen saamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus sekä rikosrekisteriote, jonka laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä vaatii.
Siilinjärven seurakunnan kirkkoneuvosto on päättänyt I kappalaisen viran osalta seuraavaa: ”Viran erityistarpeet ovat aikuistyö ja jumalanpalveluselämä. Arvostamme mediaosaamista ja innostusta vapaaehtoistyön kehittämiseen. I kappalainen on ensisijainen ja pääsääntöinen kirkkoherran viransijainen kirkkoherran vuosilomien ja vapaapäivien aikana. Lisäksi I kappalaisen tehtäviin kuuluu papiston työnjakotehtäviä kirkkoherran kanssa sovittavalla tavalla. Hallinnollinen osaaminen on eduksi viran hoidossa. Viran hoitoon kuuluu myös rippikoulutyötä.”
Hakijoiden tulee varautua mahdollisiin haastatteluihin ja osa hakijoista voidaan lähettää soveltuvuusarviointiin.
Virka täytetään 1.3.2023 alkaen. Virkaa täytettäessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Virkaan haetaan KirkkoHR:n sähköisellä hakulomakkeella, joka on osoitteessa https://rekry.evl.fi/rekry3/#/joblist. Verkkolomakkeella nimikirjanote liitetään Nimikirjanote -kohtaan.
Virasta lisätietoja antaa kirkkoherra Olli Kortelainen: puh. 044 7284611 tai olli.kortelainen@evl.fi
Ohjeita verkkolomakkeen täyttämisestä antaa tuomiokapitulin notaari Janne Bovellan: puh. 044 7050 604.