KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI
on julistanut haettavaksi Kuhmon seurakunnan kirkkoherran viran.
Virka tulee avoimeksi 1.3.2023. Kirkkoherra valitaan välittömällä vaalilla.
Kirkkoherran virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut Suomen ev.lut. kirkon pappi. Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.
Hakemukseen on liitettävä hyväksyttävä nimikirjanote, josta ilmenee esteettömyys hakea kirkkoherran virkaa, sekä hyväksyttävä lääkärintodistus (T-lomake), josta tulee ilmetä, että sen käyttötarkoituksena on kirkkoherran viran hakeminen. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä rikosrekisteriote, jonka laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä vaatii.
Kirkkoherran viran kelpoisuusvaatimuksista ja kirkkoherran tehtävistä säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. Lisäksi Kuhmon seurakunta on ilmoittanut, että Kuhmon seurakunnan kirkkoherran viran erityisiä tarpeita ovat:
- hyvät vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot suhteessa seurakuntalaisiin, työntekijöihin, vapaaehtoisiin ja luottamushenkilöihin sekä muiden kirkko- ja uskontokuntien edustajiin paikkakunnalla,
- valmius johtaa strategista työskentelyä, kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia sekä taitoa visioida tulevaa,
- halua ja edellytyksiä kehittää hallinnollista tietämystään ja osaamistaan sekä kykyä soveltaa hankkimaansa tietoa työssään kirkkoherrana,
- kykyä kehittää seurakunnan toimintoja yhteistyössä henkilöstön kanssa,
- ulospäinsuuntautuneisuutta ja kykyä verkostoitua laajasti eri toimijoiden ja organisaatioiden kanssa paikkakunnalla,
- monipuoliset viestintätaidot ja tietojärjestelmien käyttöön liittyvä osaaminen ja − suostumus soveltuvuustutkintaan.
Hakuaika päättyy 13.3.2023 klo 15.00.
Hakijoita pyydetään varautumaan tuomiokapitulin haastatteluun, joka pidetään 30.3.2023. Haastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan tarkempi ajankohta ja haastattelun toteuttamistapa. Osa hakijoista voidaan lähettää soveltuvuusarviointiin.
Virkaa haetaan Kirkkorekry:n sähköisellä hakulomakkeella, joka on osoitteessa https://kirkkorekry.fi/
Verkkolomakkeella nimikirjanote liitetään Nimikirjanote -kohtaan ja lääkärintodistus liitetään Lääkärintodistus -kohtaan. Toissijaisesti hakemukset voi lähettää osoitteeseen Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli, PL 42, 70101 Kuopio.
Lisätietoja virasta antaa talouspäällikkö Satu Ylönen: puh. 044 738 4320 tai satu.ylonen@evl.fi ja kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maija Inget: puh. 040 569 2042 tai maija.inget@hotmail.com.
Ohjeita verkkolomakkeen täyttämiseen antaa tuomiokapitulin notaari Janne Bovellan: puh. 044 7050 604 tai janne.h.bovellan(at)evl.fi.