KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI
julistaa haettavaksi Kuhmon seurakunnan kappalaisen viran.
Hakuaika päättyy 16.6.2023 klo 15.00. Virka tulee avoimeksi 1.9.2023.
Kappalaisen virkaa hakevan tulee olla papiksi vihitty ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Lisäksi pastoraalitutkinto tulee olla suoritettu. Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.
Hakemukseen on liitettävä nimikirjanote kappalaisen viran hakua varten. Virkaan valitun tulee ennen virkamääräyksen saamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus sekä rikosrekisteriote, jonka laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä vaatii.
Kuhmon seurakunnan kirkkoneuvoston on todennut kappalaisen viran erityisiä tarpeita olevan:
- eduksi katsotaan kokemus kristillisen kasvatuksen työkentästä,
- edellytetään, että hakijalla on valmiudet osallistua rippikoulu- ja muuhun kasvatustyöhön seurakunnassa,
- eduksi katsotaan kokemus lähiesimiestehtävistä,
- tehtävän menestyksellinen hoito edellyttää viranhaltijalta liikkumista ympäri laajaa seurakuntaa ja seurakunnan alueella olevien toimipaikoille kulkemista sekä kulkemista eri puolilla seurakuntaa seurakuntalaisten ja sidosryhmien parissa ja
- edellytämme rakentavaa ja kehittävää työotetta sekä tiimityötaitoja, valmiutta joustavasti tehdä työtä seurakunnan eri työaloilla ja moniammatillisissa ryhmissä.
Kuhmon seurakunnan kirkkoneuvosto on todennut, että virkaan valittavalta vaaditaan rikosrekisteriote, koska työ sisältää työskentelyä lasten ja nuorten kanssa.
Lisäksi Kuhmon seurakunnan kirkkoneuvosto on todennut seuraavaa: ”Kuhmon seurakunnassa on kolme pappia. Ensisijaisesti haemme kappalaista kasvatuksen työalalle (sisältäen lähiesimiestyötä 6-henkisessä kasvatuksen tiimissä). Työalajaosta voidaan kuitenkin joustavasti sopia vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden mukaan virkaan valitun ja muun papiston kesken. Palkkaus vaativuusryhmän 602 mukainen.”
Virkaa täytettäessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakijoiden tulee varautua mahdollisiin haastatteluihin ja osa hakijoista voidaan lähettää soveltuvuusarviointiin.
Virkaan haetaan Kirkkorekryn sähköisellä hakulomakkeella, joka on osoitteessa https://kirkkorekry.fi/. Verkkolomakkeella nimikirjanote liitetään Liitä ansioluettelosi -kohtaan. Toissijaisesti hakemukset voi lähettää osoitteeseen Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli, PL 42, 70101 Kuopio.
Virasta lisätietoja antaa vt. kirkkoherra Riikka Pääkkönen: puh. 044 738 4302, riikka.paakkonen@evl.fi.
Ohjeita verkkolomakkeen täyttämisestä antaa tuomiokapitulin notaari Janne Bovellan: puh. 044 7050 604 tai sähköposti janne.h.bovellan@evl.fi.