Pappisvirkaan hakeutuminen
|
Kuopion hiippakuntaan pappisvirkaan hakeutuvan kannattaa olla jo hyvissä ajoin, mielellään noin puoli vuotta ennen valmistumista, yhteydessä piispaan. Piispalle laaditaan 1-2 -sivuinen vapaamuotoinen valokuvalla varustettu esittelykirje, jossa kerrotaan taustatietoja itsestä, ja ajatuksia ja odotuksia seurakuntatyöstä. Kirjeen voi lähettää myös sähköpostina. Tämän jälkeen ollaan yhteydessä piispan sihteeriin, ja sovitaan tapaaminen piispan kanssa. Piispan tapaamisen yhteydessä keskustellaan pappisvihkimyksen edellytyksistä ja myös mahdollisista työpaikoista. Todistus soveltuvuudesta papin virkaan on tärkeä olla mukana, mikäli soveltuvuustutkimus on jo tehty. Avoimista viroista saa tietoa myös kirkon työpaikkatorilta, mutta sijaisuudet hoidetaan useimmiten suoraan tuomiokapitulin (notaarin) kautta. Piispan tapaaminen järjestetään joko Kuopiossa tai mahdollisesti myös Helsingissä tai Joensuussa piispan matkojen yhteydessä.
Pappisvihkimystä varten tarvitaan vokaatio, jonka seurakunta antaa. Tätä varten tiedot pappisvihkimystä hakevasta henkilöstä lähetetään seurakuntaan ja yleensä seurakunnat järjestävät haastattelun ennen lopullisen vokaation antamista.
Tuomiokapituli kutsuu sopivaksi katsomansa kandidaatit ordinaatiokoulutukseen, joka on ennen pappisvihkimystä Kuopiossa. Koulutuksen lopuksi on julkinen kuulustelu tuomiokapitulin istunnossa. Koulutuksen kuluista huolehtii tuomiokapituli.
Kuopion hiippakunnassa järjestetään vuosittain 2-3 pappisvihkimystä.
Seuraavat papiksi vihkimiset:
5.2.2012, ordinaatiokoulutus 16.-19.1.2012
27.5.2012, ordinaatiokoulutus 21.-24.5.2012
3.11.2012, ordinaatiokoulutus 8.-11.10.2012
Ko. papiksi vihkimiset järjestetään, jos seurakunnissa tarvitaan lisää pappeja.
Yhteydenotot piispan tapaamista varten: piispan sihteeri Kaija Pyykönen, p. 044 7050 603.