Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio
 

Puheet

8.12.2008

Saarna itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa 6.12.2008

Tämän itsenäisyyspäivän evankeliumiteksti on Markuksen evankeliumin ensimmäisestä luvusta. Evankelista kiteyttää siinä kahteen jakeeseen Jeesuksen puheet ja teot, jopa julkisen toiminnan ajankohdan. Nousemme nyt tuota keskeistä sanomaa kuuntelemaan:

Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa (tämä) hyvä sanoma.” (Mk. 1: 14–15) Aamen!

Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus kutsuu meitä viisauden arvostamiseen, parannuksen tekemiseen ja kääntymykseen eli Jumalan mielen mukaiseen, vastuulliseen elämään. Kuten Markus muistuttaa, jo 2000 vuotta sitten tuo Jumalan evankeliumi tuli ihmiskunnan ulottuville Jeesuksen elämäntyössä. Se kyllä huomattiin, niinpä hänen sanomaansa on arvostettu kautta aikojen, joskaan sitä ei vieläkään noudateta. Tänä itsenäisyyspäivänä on kuitenkin hyvä olla tietoinen siitä, että juuri nyt on maassamme sosiaalista tilausta ottaa Jeesuksen sanoma vakavasti. Jumalan valtakunnan arvoilla tämä kansa näet pysyy kiinni kestävässä kehityksessä, tapahtuipa maailmalla millaisia mullistuksia tahansa.

Tuo äskeinen oli aikamoinen väite, sillä puhuminen Jumalan valtakunnasta itsenäisyyspäivän saarnassa saattaa äkkiä joitakin oudoksuttaa. Siksi muutama sana tuon valtakunnan luonteesta.

Jo Jeesuksen aikaan monet odottivat poliittis-kansallisen valtakunnan toteutumista. Ajateltiin, että tuleva Messias olisi voittoisa sotapäällikkö, joka superkuningas Daavidin tapaan johdattaisi juutalaiset suurvallaksi. Roomalaiset miehittäjät ajettaisiin mereen, jolloin saataisiin vapaudessa ja rauhassa elää tätä elämää niin kauan kuin elonpäiviä annetaan. Tällaista Jumalan valtakuntaa Jeesus ei kuitenkaan edustanut eikä esitellyt. Ei lainkaan.

Jeesus ei ollut myöskään uskonnollinen haihattelija, joka olisi tyytynyt askaroimaan vain ylimaallisissa uskonnollisissa sfääreissä ja utopioissa. Hän ei odottanut taivaallisen Jerusalemin laskeutumista maallisen Jerusalemin päälle, jolloin sitten vain ”arvolliset” olisivat päässeet muuttamaan pyhään kaupunkiin. Sen sijaan Jeesus puhui tavallisille ihmisille Jumalan valtakunnasta arjen tasolla. Tuo valtakunta on lähellä, keskuudessamme ja sydämessämme. Se näkyy arjen valinnoissa ja ratkaisuissa. Se on toteutettavissa jo nyt!

Perusajatuksena Jeesuksen sanomassa on ihmisen jumalakaipuu, tuo ihmisyyden tuntomerkki. Siellä, missä tuo kaipuu aktivoidaan, ihminen rupeaa kyselemään Jumalan viisautta ja tahtoa elämässään kerta toisensa jälkeen. Tähän liittyy myös halu tuota tahtoa toteuttaa, niin vaikeaa kuin se tässä synnin ja lobbarien maailmassa onkin. Mutta juuri siinä on sauma kilvoitella. Avuksi tulee apostoli Paavalin määritelmä Jumalan valtakunnasta: se ei ole syömistä eikä juomista vaan ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa”. (Room. 14: 17) Toisin sanoen oikeamielisyyttä, iloa ja rauhaa! Se on koettavissa jo nyt, vaikka se tuleekin täydelliseksi vasta aikojen lopulla.

Jumalan valtakunnan perusarvojen merkitys arkielämää varten näkyy kaikkialla Raamatussa. Esimerkkinä mainittakoon Aamoksen kirjan kohta, jossa Jumala sanoo juhlivalle kulttiseurakunnalle: ”Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.” (5: 23–24) Tai Miikan kirjan sana: ”Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” (6: 8) Jumalan antamalla motivaatiolla ja voimalla tämä on mahdollista.

Mitä Jumalan evankeliumin ja valtakunnan arvojen vakavasti ottaminen sitten merkitsee kansainvälistyvässä maailmassamme ja erityisesti Suomessa?

Niin, Suomi kansainvälistyy ja globaalistuu. Sen sai huomata äskettäin Itä-Suomessakin eräässä lähetysillassa, jossa muuan entinen Afrikan lähettimme esitteli sikäläisiä lastenhoito- ja käsittelytapoja ison yleisön edessä. Rouvalla oli mukanaan oma adoptiolapsi - täysin musta, kiharapäinen pieni poika. Afrikkalaisen tavan mukaan poikaa kuljetettiin tuonakin iltana sellaisessa kantoliinassa, jota voi pitää milloin rinnan milloin selän puolella tarpeen mukaan. Vauhdikkaasti lähettimme esittelikin kantoliinan käytännöllisyyttä useaan kertaan heilauttaen poikaa liinassa näyttävästi milloin eteen milloin taakse. Kesken kaiken liinan sisältä pilkisti musta pojan pää esiin, ja kaksivuotias sanoi selvällä savon kielellä äidilleen: ”elä vuan puota!”

”Elä vuan puota” on monen suomalaisen rukous tämän päivän elämänmenon keskellä. Pyyntö on hätähuuto sen puolesta, että Jumalan valtakunnan arvot otettaisiin tosissaan omassa ainutkertaisessa ja rajallisessa elämässämme. Monet lapset osoittavat tuon pyynnön joskus äänettömästi, joskus äänekkäin protestein vanhemmilleen, joilta toivotaan elämän eväitä kilpailuyhteiskuntaan, jossa itsetunto ja jaksaminen joutuvat koville. Se osoitetaan kasvattajille, kavereille, jottei kenenkään tarvitsisi syrjäytyä elämästä ja asettaa katkeroituneena oma ja monien muiden kohtalo liipasinsormen varaan. Se osoitetaan naapureille, diakoniatyölle samoin kuin kuntien ja kaupunkien sosiaaliviranomaisille, jotta lähimmäisestä välittäminen ja perustoimeentulo järjestyisi niille, jotka jo ovat putoamassa tai pudonneet yhteiskunnan rattailta. Se osoitetaan moninkertaisesti teille kansanedustajille ja yhteiskunnan päättäjille, jotta kansan kahtiajakautuminen pysäytettäisiin ja itse kukin saisi tässä maassa oikeutta ja jokapäiväisen leipänsä. Se osoitetaan maan lainsäätäjille ja laillisuuden valvojille, jotta oikeus vallitsisi maassamme samoin kuin yhteiskuntarauha. Erityisen tarkka tulisi tässä suhteessa olla vaikkapa silloin, jos - otan kuvitteellisen esimerkin - joku taho päättäisi aloittaa vaikkapa uraanin louhinnan viis veisaamatta luonnon suojelemisesta, pohjavesistä ja ihmisistä! Kansakunnalle ei ole eduksi, jos kuulematta jäävät tuolloin hillanpoimijat, marjatilalliset ja erämaiden annista elantonsa saavat ihmiset samoin kuin kaikki sellaiset tahot, jotka ottavat tosissaan jo Raamatun alkulehdillä kuvatun tehtävän viljellä ja varjella luomakuntaa. Asiaan voivat liittyä monen ihmisen elämisen ehdot. Asiaan kannattaa siis kiinnittää huomiota: onhan sentään kyseessä ihmiset – ei liito-oravat! Nämä kaikki ihmiset kohdistavat vielä toiveikkaina katseensa Arkadianmäelle. Tämä kaikki kertoo siitä, että teihin eduskunnassa ja muillakin valtafoorumeilla uskotaan ja luotetaan. Se kertoo siitä, että kansa janoaa oikeamielisyyttä, lakien noudattamista, yhteiskuntavastuuta, heikkojen rinnalle asettumista, läpinäkyvyyttä ja linjakkuutta pitkällä tähtäimellä. Jos ja kun tähän päästään, se näkyy ilona ja rauhana koko yhteiskunnassa. Tätä viisautta Pyhä kirja meille tänään tarjoaa.

Viime kädessä Suomen kansan perusosa kohdistaa pyynnön ”elä vuan puota!” tietysti ennen kaikkea Jumalalle, elämän antajalle ja ylläpitäjälle. Kukaan meistä ei nimittäin omasta tahdostaan vain herkeä hyväksi. Oikeamielisyys, toinen toisensa kunnioittaminen ja lähimmäisen rakastaminen on Hengen hedelmää, jonka Pyhä Henki saa aikaan. Siksi nuo kolme sanaa kannattaa osoittaa ennen kaikkea kolmiyhteiselle Jumalalle. Hänen armoaan on halu kantaa toinen toisemme kuormia. Hänen armoaan on sekin, että saamme tätä itsenäisyyspäivää rauhassa nyt viettää ja että olemme itse kukin vielä hengissä. 200 vuotta sitten käytiin Suomen sotaa, 90 vuotta sitten elettiin kansalaissodan melskeissä, 69 vuotta sitten alkoi Talvisota ja viime sotiemme aiheuttama murros. Noista kansamme historian virstanpylväistä meillä on paljon oppimista, paljon kiittämistä, anteeksi pyytämistä ja anteeksi antamista. Elämässä kiinni pysymistä on noissa kansamme vaiheissa useaan otteeseen pyydelty. Kai vieläkin kuulemme sieltä suunnasta huutoja ja kuiskauksia. Niitä kannattaa kuunnella. Esimerkiksi isämme ja isoisämme, jotka hankkivat viime sodissamme meille vapauden ja itsenäisyyden, pyytävät syystä, sikäli kuin vielä ovat elossa, ”elä vuan puota!” Se on veteraaniemme taholta tuleva ohittamaton pyyntö, joka sisältää vanhuuden turvan ohella tehtävän pitää huoli vapaudesta ja itsenäisyydestä myös tulevien sukupolvien aikana. Tähän kaikkeen Jumala meitä auttakoon.

 
Kuopion hiippakunta | kuopio.tuomiokapituli@evl.fi | Puh. (017) 288 8400 | fax (017) 288 8420
© 2006 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy