Piispa

Puheet ja kirjoitukset

 

Vastuuton sananvapaus on tuhovoima

 
Sananvapaus on tärkeimpiä poliittisia oikeuksiamme. Se on välttämätön hyvän yhteiskunnan rakentamisessa ja vääryyksien korjaamisessa. Sitä tarvitaan myös, jotta jokainen voisi tulla kuulluksi ja nähdyksi. Yritykset rajoittaa sananvapautta purkautuvat ennen pitkää väkivaltaisesti. Siksi tämä perusoikeus on turvattu perustuslaissa.
Mutta vapaudet vääristyvät vastakohdakseen, ellei niihin liity vastaavia velvollisuuksia. Jos haluamme liikkua autolla vapaasti minne huvittaa, meillä on velvollisuus noudattaa liikennesääntöjä kuten ajaa oikeaa kaistaa. Muuten liikenne ajautuu vaaralliseen kaaokseen eikä kukaan uskalla liikkua mihinkään.
Sama koskee myös sananvapautta: ilman vastuuntuntoa sananvapaus kääntyy tuhovoimaksi. Pahantahtoinen julkisuus, siis vastuusta irrotettu sananvapauden käyttö, ”tuhoaa ihmisiä, työuria ja yrityksiä”, totesi päätoimittaja Atte Jääskeläinen vuosi sitten. Siksi kunnianloukkaus on säädetty laissa rikokseksi.
Miten turvataan sananvapauden täysi toteutuminen niin, että samalla estetään ajautuminen lynkkaus-kulttuuriin, jossa vihjailuilla, liioittelulla tai perusteettomilla syytöksillä tahrataan iäksi ihmisen kasvot ja maine? Miten puuttua epäkohtiin niin, että ihminen voisi korjata toimintaansa ilman julkista häväistystä?
Kysymys on alkanut poltella monen mieltä sen jälkeen, kun on katsottu teatterin, baletin ja elokuvataiteen piirissä syntyneitä kohuja tai vaikkapa Brother Christmas -auttajahahmo Ari Koposen kamppailua taloussyytöksien keskellä.
Konkaritoimittaja Seppo Kononen piti julkisia häpeärangaistuksia ongelmallisina (SS 3.4). Kun on päästy kirkon suorittamista jalkapuurangaistuksista, on ajauduttu vielä suuremman yleisön tuomittavaksi. ”Julkinen teilaus tuo mieleen suuret näytösoikeudenkäynnit, joita itänaapurissamme järjestettiin pahimpaan kommunistiaikaan. Nyt koko kansan voimin jaettavat häpeärangaistukset eivät ole missään suhteessa todellisiin rikoksiin.”
Professori Janne Saarikivi sanoi tuntevansa olonsa vaivautuneeksi katsoessaan ”julkisia anteeksipyyntö-bakkanaaleja, joissa media on tutkija, syyttäjä ja tuomari.”
Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin (IS 25.3) vertasi lynkkauskulttuuria antiikin Roomaan. ”Kun epäkohtia tulee ilmi, taannummeko Colosseumin mylviväksi yleisöksi, jolle ei mikään riitä vaan joka huutaa lisää verta vai kykenemmekö asialliseen ja analyyttiseen keskusteluun?” Usein ajatellaan, että juuri iltapäivälehdet tarvitsevat kohuja ja suorittavat julkisia häpeärangaistuksia. On hyvä, että päätoimittaja osoittaa tiedostavansa asian inhimillisen puolen.
Sensuuria emme tarvitse. Uhrien syyllistäminen olisi väärin, sillä epäkohtiin puuttumisesta pitää palkita, ei rangaista. Jokaisen pitää kantaa vastuu toimistaan, myös virheistään. Mutta myös kohtuuttoman julkisen riepotuksen jäljet pelottavat. Hiihtäjä Mika Myllylän ja teatterijohtaja Benny Fredriksonin epätoivoiset ratkaisut antavat kauhistuttavan kuvan yöstä, johon julkisen kohun kohde joutuu.
Epäkohdista ei saa vaieta, mutta vaikenemisen vaihtoehto ei voi olla vaino, kuten Appelsin sanoo. Millaisia vaihtoehtoja voisi olla?
Minna Canthin päivänä Kuopion kaupungintalolla järjestetyssä sananvastuu-seminaarissa langanpäitä etsittiin. Ministeri Seppo Kääriäinen vetosi tavallisiin, kriittisiin kansalaisiin: ihmisten pitää pidättyä väärän tiedon levittämisestä mutta myös itse puuttua siihen ja ilmoittaa siitä.
Elina Grundströmin mukaan vastuullisen median tunnistaa siitä, että se sitoutuu Journalistin ohjeisiin ja Julkisen sanan neuvoston kaitsentaan. Grundströmin mielestä monesta murheesta säästyttäisiin, jos kansalaisetkin noudattaisivat niitä Journalistin ohjeita, jotka ohjaavat toimittajia ja jotka on laadittu kansalaisten etujen turvaamiseksi.
Martti Luther esittää Ison Katekismuksen selityksessä kahdeksanteen käskyyn vielä yhden. Lutherin mielestä hyvä maine on jokaisen ihmisen perusoikeus. Siksi mahdollisiin epäkohtiin on puututtava niin, että lähimmäinen saa säilyttää kunniansa. ”Mene siis ja puhu asiasta hänen kanssaan kahden kesken.” Kerro asia suoraan asianomaiselle. Ellei se auta, ilmoita viranomaisille. Tällainen kulttuuri suojelee myös sinua.