Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio
 

Kirkon henkilöstön kehittämissopimus

Kirkon henkilöstön kehittämissopimus sisältää virka- ja työehtosopimusvaikutteisia taloudellisia etuuksia koskevia määräyksiä sekä henkilöstön kehittämisen lähtökohtia ja periaatteita koskevia suositusluontoisia määräyksiä.

Kehittämisopimus sisältää

  • suosituksen sunnitelmallisesta henkilöstön kehittämisen toimintatavasta (luku 2)
  • virka- ja työehtosopimusmääräyksiä etuuksista, joihin henkilöstö on oikeutettu osallistuessaan henkilöstökoulutukseen (luku 3) tai muuhun kehittämistoimintaan (luku 4)

Suositusluontoisen osan voimaan tulosta seurakuntaa sitovasti päättää kirkkovaltuusto. Sen tulisi päättää niistä ennen talousarviovuotta 2012 koskevan valmistelun käynnistymistä. Ennen päätöstä asiaa on käsiteltävä henkilöstön tai heidän edustajiensa kanssa yhteistoimintamenettelyssä.

Työnantajan on myös tarkistettava, onko sen vuotta 2011 koskeva koulutussuunnitelma etuuksien osalta 1.12.2010 voimaan tullen kehittämissopimuksen mukainen. Se on tehtävä ennen kuin työntekijät osallistuvat henkilöstökoulutukseen tai muuhun kehittämistoimintaan.  

 
Kuopion hiippakunta | kuopio.tuomiokapituli@evl.fi | Puh. (017) 288 8400 | fax (017) 288 8420
© 2006 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy