3.9.2017

Piispa Jari Jolkkosen saarna Juuan kunnan 150-vuotisjuhlan jumalanpalveluksessa 3.9.2017

13. sunnuntai helluntaista – Jeesus, Parantajamme Evankeliumi (Matt. 12: 33-37) Jeesus sanoi: ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.”

Sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa,

Juuan kunnan vaakunassa on puu. Tarkemmin sanoen hopeinen koivu, jossa roikkuvat kultaiset norkot. Mikä on sen sanoma meille tänään, kun olemme kokoontuneet yhdessä Juuan kirkkoon ja Jumalan kasvojen eteen juhlimaan Juuan kunnan 150-vuotista historiaa?

Vaakuna on puhutteleva, sillä koivu synnyttää meissä suomalaisissa lämpöisiä tuntoja: koivu näyttää kesältä uhkeassa lehtiverhossa, sen lämpö tuntuu turvalliselta tuvan uunissa ja sen pehmeät lehdet tuntuvat hoitavilta saunan löylyssä. Koivun hedelmiä ovat norkot. Vaakunassa ne ovat kultaisia, ja viittaavat hyviin hedelmiin.

Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Hedelmistään puu tunnetaan. Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä. Mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.” Jeesuksen puheessa ei tietenkään ole kyse agrologian peruskurssista, niin tärkeää kuin metsänhoito onkin. Kyse on meidän suhteestamme Jumalaan ja toinen toisimme.

Jeesuksen vertauksella on sekä 1) hengellinen että 2) ajallinen merkitys.

Pohditaanpa aluksi hengellistä. Mitä Jeesuksen puhe kertoo Jumalasta ja siitä, miten ihminen voi pelastua? Tänä vuonna vietetään luterilaisen reformaation merkkivuotta. Kahden kuukauden päästä tulee päivälleen 500 vuotta siitä, kun uskonpuhdistaja ja augustinolaismunkki Martti Luther julkaisi reformaation käynnistäneet aneteesinsä. Päivän evankeliumi liittyy aivan olennaisesti siihen, miksi reformaatio käynnistyi. Keskiajan katolisessa opetuksessa, varsinkin yliopistoissa, haluttiin rakentaa suuri synteesi kristinuskon ja antiikin maallisen viisauden välille. Halutiin yhdistää kristillinen usko eli Raamatun Jumalan ilmoitustotuudet ajalliseen viisauteen ja tieteellisiin totuuksiin. Ajateltiin, että usko ja tiede eivät sulje toisiaan pois, vaan täydentävät toisiaan. Molemmat palvelevat elämää ja auttavat totuuden etsimisessä. Usko kertoo Jumalasta, hänen luomistyöstä ja pelastavasta tahdostaan, tiede puolestaan kertoo ihmisluonnosta ja näkyvän luomakunnan lainalaisuuksista. Tämä oppi on tärkeää yhä tänään. Usko ja tiede ovat kumppaneita, eivät vihollisia. Näin myös luterilaiset kristityt ovat aina uskoneet.

Mutta keskiajalla ongelma syntyi siitä, että ajan parhaimpana tieteellisenä auktoriteettina pidettiin 400-vuotta ennen Kristusta vaikuttanutta kreikkalaista filosofia, Aristotelesta. Etiikan perusteoksessaan Aristoteles opetti, että hyväksi ihmiseksi, teologisella kielellä vanhurskaaksi, tullaan harjoittelemalla hyveitä ja tekemällä hyviä tekoja. Vanhurskaus on siis jotakin, joka odottaa meitä portaiden huipulla, kun riittävästi jaksamme harjoitella ja nähdä vaivaa.

Lutherin mielestä tämän Aristoteleen käsityksen ujuttaminen kirkon opetukseen oli johtanut kohtalokkaaseen virheeseen. Kirkkoon oli pesiytynyt käsitys, että hyväksi ihmiseksi, vanhurskaaksi ja Jumalalle kelpaavaksi tullaan harjoittelemalla ankarasti hyveitä. Tämä puolestaan näytti jättävän Jumalan armon sivurooliin ja Kristuksen sovitustyön tarpeettomaksi. Vielä pahempaa oli, että oppi ajoi tavallisen ihmisen ahdistukseen. Jumalan laki vaatii täydellistä rakkautta ja puhdasta mieltä. Lutherin havainto omasta itsestä oli, että hänen uskonsa ja rakkautensa oli heikkoa ja huonoa. Hän havaitsi myös, että kaikkeen inhimilliseen rakkauteen on aina sekoittunut myös oman hyvän etsimistä, itsekkyyttä ja valtapyyteitä. Jos pelastus perustuu ansioihin ja hyviin tekoihin, kuinka kukaan voisi koskaan päästä Jumalan vihan alta hänen rakkaaksi lapsekseen ja pelastua ikuisesti?

Jeesuksen opetus päivän evankeliumissa näyttää puhuvan toisin kuin Aristoteleen oppi. Jeesuksen opetuksen mukaan puu on ensin tehtävä hyväksi, vasta sitten se voi alkaa tuottaa hyviä hedelmiä, noita Juuan vaakunan kultaisia norkkoja. Toisin sanoen, Jumala ensin vanhurskauttaa ihmisen, ensin vapauttaa hänet synnin vankilasta, ensin yhdistää meidät itseensä, ensin antaa meille armonsa ja voimansa. Vasta sitten, kun Jumala itse on tehnyt ihmisen juuren hyväksi, ihminen voi alkaa tehdä hyvää oikein, siis Jumalan tarkoittamalla tavalla, vapautuneesti ja kiitollisuudesta, ei vastentahtoisesti ja omaa etua tavoitellen. Ymmärrämme tämän arkikokemuksesta. Me kykenemme rakastamaan vasta, kun joku on ensin rakastanut meitä, isä ja äiti, sisar tai sukulainen, puoliso tai ystävä.

Tämä on siis Jeesuksen puu-vertauksen hengellinen merkitys. Jumalan armo ei ole odottamassa vuorenhuipulla tai katolla niitä, jotka jaksavat kiivetä huipulle omin voimin ja ansioin. Jumalan armo on lattiatasossa, portaiden alla ja sen ensimmäinen askel. Armo kannattelee elämäämme ja antaa meille voimaa kasvaa hyveissä, taistella syntiä vastaan, rukoilla ja rakastaa lähimmäistä.

Tämä armo annetaan meille ilmaiseksi jo kasteessa. Siksi tapa, jossa hurskaat vanhemmat kantavat pienen lapsen kastemaljan äärelle, on ehkä kaikkein kaunein ja kirkkain kuva Jumalan armon ilmaisuudesta. Jo pieni lapsi otetaan Jumalan armoon ja oksastetaan Kristuksen, todellisen Viinipuun, eläväksi jäseneksi. Se on vanhurskauden ja pelastuksen alku, jossa saamme kasvaa, siis kasvaa Jumalan armossa, hänen hoidossaan ja hänen tahtoaan kuunnellen ja seuraten.

Miten puu voi kasvaa hyväksi, jos se jää varjoon ilman auringon valoa tai kuivaan maahan ilman vettä? Ei mitenkään. Sama koskee meidän hengellistä elämäämme. Vetoan vanhempiin, seurakuntaan ja kaikkiin juukalaisiin: älkää jättäkö lapsia varjoon ja kuivaan maahan, vaan kasvattakaa heitä rohkeasti elämään Jumalan armon varassa. Kertokaa lapsille ja nuorille Hyvästä Paimenesta ja rohkaiskaa heitä turvautumaan joka päivä Jumalan armoon. Tehkää Juuan seurakunta ja tämä yhteinen jumalanpalvelus heille ja toisillenne rakkaaksi niin, että kaikki voisivat tuntea sen omaksi hengelliseksi kodiksi, paikaksi kasvaa uskossa Jumalaan ja rakkaudessa lähimmäisiin.

Päivän evankeliumilla on myös ajallinen merkitys. Se muistuttaa juukalaisia ja kaikkia ihmisiä juurien, kasvuympäristön merkityksestä. Täällä Juuassa ja koko Suomessa lapsi ja nuori voi kasvaa kantamaan vastuuta itsestä ja toisista vain, jossa hänen kasvuympäristönsä on turvallinen ja kannustava, luja ja rakastava yhtä aikaa. Vetoan, että olisimme kaikki yhdessä sellaista rakentamassa. Juuka tunnetaan monista asioista: Nunnanlahden vuolukivestä ja Puu-Juuasta, Ahmovaarasta ja muista jylhistä vaaroista, Larinsaaresta ja Pielisen rannoista, Heikki Turusesta ja Pia Pakarisesta, ja niin edelleen. Olisi mahtavaa, jos jokainen täällä kasvava lapsi ja nuori tuntisi Juuan myös hyvänä ja turvallisena kasvuympäristönä, joka antaa elämälle parhaat mahdolliset eväät. Silloin meillä kaikilla on hyvä tulevaisuus.

On helppo kuvitella, millainen kunta ja kulttuuri tuottavat huonoja hedelmiä. Huonoa hedelmää syntyy varmuudella silloin, jos suhtaudumme toisiimme epäluuloisesti, jos naapurit ja yrittäjät keskittyvät kadehtimaan toisiaan, jos kuntapolitiikassa riidellään ja käytetään valtaa toisten yli tai jos ihmiset eivät kykene ratkaisemaan erimielisyyksiä kunniallisesti eli kasvokkain asianomaisten kanssa, vaan puhuvat pahaa toisesta hänen selkänsä takana.

Päivän epistola muistuttaa, kuinka tärkeää hyvän yhteisön rakentamisessa on kieli eli se tapa, jolla puhumme toisistamme. Apostoli Jaakob kirjoittaa: ”Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä?”.

Tämä Jumalan sanan viesti on selvä. Toisesta puhutaan hyvää. Ja silloin kun erimielisyyksiä tulee – ainahan niitä pulpahtaa ihmisten kesken – ne on ratkaistava kasvokkain sen kanssa, jota asia koskee.

Teidän juukalaisten on tänään ja joka päivä ratkaistava yhdessä, haluatteko olla elävä puu vai kuollut halkopino. Haluatteko pilkkoa itsenne ja toisenne halkopinoksi, joka jättää lämpöjäljen, ja sitten palaa tuhkaksi? Vai haluatteko tulla sellaisiksi kuin Juuan vaakunan uhkea koivu, joka tuottaa kultaisia norkkoja ja kasvattaa hyviä hedelmiä?

Rakas ystävä. Kun seuraavan kerran näet Juuan vaakunan, muista sen hyvä sanoma, hengellinen ja ajallinen. Se muistuttaa Jeesuksen vertauksesta. ”Hedelmistään puu tunnetaan. Jos puu on hyvä, se tuottaa hyviä hedelmiä.” Kun elät ja kasvat Jumalan armossa, kun etsit hänen sanastaan viisautta ja voimaa, silloin uskosi vahvistuu ja sinusta virtaa hyvää hedelmää kuin itsestään.

Ja toiseksi Jeesuksen vertaus ja Juuan vaakuna kutsuvat rakentamaan sellaista kasvuympäristöä ja sellaista Juukaa, jossa jokaisella on hyvä ja turvallinen olla. Meidän tulee yhdessä vahvistaa sellaista välittämisen kulttuuria, joka kantaa hyvää hedelmää: iloa, rakkautta, rauhaa, lempeyttä, kärsivällisyyttä. Apostoli Paavali kutsuu niitä Pyhän Hengen hedelmiksi. Hedelmistään puu tunnetaan, myös Juuassa.