Seurakunta - syli?18.5.2018 15:37

Meitä oli ikinuoria koolla, seurakunnan ikinuoria, nuoruuden ystäviä. Istuimme leirikeskuksessa ringissä ja kerroimme itse kukin vuorollamme oman elämämme vaiheista. Ihan niin kuin silloin nuorina, kun kokoustimme takan ääressä raamattupiirissä. Silloin jaoimme toistemme kanssa elämämme parhaat asiat ja etsinnän, vaikeimmat asiat ja löytämisen. Ilon ja surun. Kyselyn. Nyt jatkoimme tuota jakamista, vaikka aika monta vuotta oli aikaa kulunut. Ystävyys, luottamus ja - rohkenen sanoa - rakkaus olivat kannatelleet ja kannattelivat edelleen.

Jos mietin, mikä on vuosikymmenten ajan pitänyt minut kirkon ja seurakunnan jäsenenä, vastaus on ennen kaikkea tuossa kokemuksessa: minua rakastettiin ehdoitta, minut hyväksyttiin ehdoitta. Kokemus siitä, että minut otettiin vastaan, otettiin joukkoon, oli niin väkevä, että se jätti pysyvän jäljen, rakkauden jäljen. Lähtemättömän merkin. Samantapainen kokemus oli muillakin ystäväjoukkomme jäsenellä – joukkoon olivat tervetulleita epäilijät, kyselijät, etsijät, löytäjät, innostuneet, lannistuneet, ihan kaikki. Myös satunnaiskulkijat saivat tulla ja olla. Elämän kipeimpinä hetkinä ne olivat voimavarana.
 
Jos mietin, mikä on minua kutsunut seurakunnan ja kirkon työhön, niin se on tuo sama kokemus – ja unelma siitä, että voisin omissa yhteisöissäni välittää samaa: ehdotonta hyväksymistä ja rakkautta. Että edes joku aiemmin ulos jäänyt voisi kokea olevansa tervetullut, täysin hyväksytty, ilman mitään ehtoja.
 
Kirkossamme ja seurakunnissamme pohditaan, mikä saisi ihmiset pysymään seurakunnan jäseninä – tai ehkä jopa liittymään seurakuntaan. Minä luulen, että aika harva pysyy jäsenenä, koska vakuuttuu älyllisesti kristinuskon ylivertaisuudesta. Luulen, että aika harva pysyy, koska opetus on niin taitavaa. Arvelen, että se ihminen pysyy seurakunnan jäsenenä, joka kokee seurakunnan ja evankeliumin merkitykselliseksi elämässään, tärkeäksi. Merkityksen kokemus syntyy ennen kaikkea silloin, kun ihminen otetaan lämmöllä vastaan ja hyväksytään.
 
Nuorten raamattupiirimme pitäjät kertoivat myöhemmin olleensa kovin epävarmoja tehtävässään: osasivatko hyvin opettaa tuon kohdan sisältöä – osasivatko ollenkaan vastata kysymyksiimme? Me nuoret taas koimme, että meidät otettiin vakavasti, meitä kuunneltiin tosissaan. Meidän kanssamme oltiin läsnä ja elettiin yhdessä. Inkarnaatioksi sitä voisi sanoa: sana tuli lihaksi, rakkaus tuli todeksi. Kristus keskellämme.  ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.” 1. Joh. 4:10-11
 
Meille seurakunnan kokoontuminen oli avara ja lämmin syli. Se syli kantaa meitä edelleen. Kiitos upeat työntekijämme, kiitos upeat ystävät. Kiitos kaiken rakkauden lähde, Jumala.
 

Juha Antikainen, hiippakuntasihteeri


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 18.5.2018 21:23

Kirjoitus liittyy aiheisiin: rakkaus saavu seurakunta hyväksyminen jäsenyys mahdollistava kirkko

Ilmoita asiattomasta kirjoituksesta tai kommentista.

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.