Uskonnollisuus koulussa13.6.2017 08:44

Sivistyslautakunta kutsui minut toukokuussa puhutteluun koulumme harjoittamasta yhteistyöstä luterilaisen ja ortodoksisen kirkon kanssa. Lukuvuoden alussa neuvottelen yleensä pappien kanssa kuukausittaisista päivänavauksista ja kirkkokäynneistä, viime syksynä halusin syventää seurakunnan tuntemusta kutsumalla kirkon työtekijöitä pitämään oppituntia ennalta sovitusta aiheesta. Alakoulussa aiheena oli joulu ja oppitunnit olivat joulun alla. Ennen palmusunnuntaita olleet yläkoulun tunnit käsittelivät paastoa ja pääsiäistä. Seurakunnan työntekijät olivat paneutuneet aiheeseen ja toivat aiheeseen kirkon näkökulman. Emme halua eristäytyä ympäröivästä yhteiskunnasta, joihin kirkkokin kuuluu.

Sivistyslautakunnan jäsenet halusivat tietää, onko ylitetty sopivaisuuden raja, etteihän ole ollut liian tunnustuksellista ja miten kirkkoon kuulumattomat on huomioitu. Kerroin, että 400 oppiaan koulusta löytyy 3-4 kirkkoon kuulumatonta, 14 ortodoksia ja loput evankelisluterilaisia. Kirkkoon kuulumattomat eivät osallistu kirkossa käynteihin, joulu- ja kevätkirkko on luterilaisessa kirkossa ja pääsiäisviikon tilaisuus ortodoksikirkossa. Selitin kumminkin, että seurakunnan päivänavauksissa on mukana kaikki oppilaat, koska päivänavauksen jälkeen on yleensä ajankohtaisista asioista tiedotuksia. Rukouksia ei saa olla missään muodossa, mutta virret palvelevat rukouksena.
Koulujen rukouskiellon ja erityisesti ruokarukouskiellon tullessa muutama vuosi sitten, luokat aloittivat opettajan johdolla erilaisten hiljentymishetkien tai loruhetkien vieton ennen ruokailua. Eräässä luokassa oppilaat kumminkin päättivät jatkaa ääneen rukoilemista – heidän opettajansa ei hennonut sitä kieltää. Ruokarukouksista en selitellyt sivistyslautakunnalle mitään. Uuden opetussuunnitelman mukaan oppilaiden osallistuminen oppimiseen ja koulun työhön on korostunut, miksei oppilaat silloin voi päättää rukouksistakin. Se on sitä aitoa positiivista uskonnonvapautta.
Koulumme joulujuhlassa on perinteinen joulukuvaelma jouluevankeliumista ja enkelitaivaan virsi saattelee juhlan päätökseen. Kevätjuhlaan kuuluu suvivirsi ja ellei kevätjuhlaa ole niin suvivirsi lauletaan koulun päätöstilaisuudessa ennen todistusten jakoa. Toivottavasti saamme säilyttää tämän perinteen, joka on suomalaisen koulun traditiona ollut jo kymmenienvuosien ajan.
Uskonnon opetusaines on aina ollut osa eettistä opetusta. Aiemmin eettisen kasvatuksen osuus oli Raamatun kertomusten opetuksissa. Raamatun kertomusten osuuden vähetessä moraalia opetetaan oppilaiden oman kokemuspiirin lähellä olevista aiheista, näin pyritään välttämään tunnustuksellisuus, joka väistämättä nousee Raamatun opetuksista. Uuden opetussuunnitelman mukaan opetuksen sisältö jakaantuu kolmeen osaan, joiden otsikot ovat: Suhde omaan uskontoon, uskontojen maailma ja hyvä elämä. Sisällön painotus on siirtynyt enemmän ja enemmän pois omasta uskonnosta ja tilalle on tullut paljon muuta, joka panee niin opettajan kuin oppilaankin pohtimaan elämän ja olemisen peruskysymyksiä. Ennen opettaja opetti ja oppilaat kuuntelivat. Nykyisin keskusteleva ja pohtiva oppiminen on keskeisintä. Opettajalle pitäisi olla ihanneoppilas sellainen, joka kysyy miksi? Nimenomaan uskonnon tunnilla olisi suotavaa kysellä. Kysyminen syventää käsitystä ja pistää pohtimaan. Opettaja voi tunnustuksellisiin kysymyksiin vastata, miten raamattu opettaa, mutta hän ei voi tuoda omaa henkilökohtaista näkemystä tai vakaumusta julki. Uskonnon opetuksen tarkoituksena on antaa oppilaille taustatietoa ja perustaa oman käsityksen muodostamiselle.
Uskonnon opetus on suuri haaste ja mahdollisuus. Mikään ei ole vaikuttavampaa kuin pienten oppilaiden kiinnostus raamatun kertomuksia kohtaan. Kuinka osaisin opettaa niin, että oppilaissa heräisi oma-aloitteinen innostus tutustua omaan uskontoonsa ja kirkkoonsa.


Kirjoitus liittyy aiheisiin: kasvatus koulu

Ilmoita asiattomasta kirjoituksesta tai kommentista.

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.