Jaksaa, jaksaa?31.5.2017 16:47

Kävin joskus voimisteluseuran jumpassa. Se oli mukavaa. Yksi inhottava elementti harjoittelussa kuitenkin oli. Ohjaaja hihkui vähän väliä harjoittelusarjoja tehdessä: ”Jaksaa, jaksaa! Jaksaa vielä!” Harjoitteita tehtiin paljolti samaan tahtiin, vaikka musiikin mukana. En tykännyt pakkotahtisuudesta.

Jaksaa, jaksaa? Seurakunnissa työnkuvat ovat varsin monenkirjavia: sama ihminen tekee monenlaisia asioita ja erilaisten sidosryhmien kanssa. Moni pystyy säätelemään työtahtiaan ainakin jonkin verran. Helposti kuitenkin ottaa liian monenlaisia tehtäviä, vastaa turhan usein kyllä ja yrittää hoitaa asioita yhtä aikaa. Yhtäkkiä huomaa, että päivässä tai viikossa ei olekaan enää yhtään joustonvaraa. Yllättäville asioille ei jää aikaa, ihmisten yhteydenottoihin ei pystykään vastaamaan. Tulee sama tunne kuin minulle jumpassa: valmentaja päässä hihkuu ”jaksaa, jaksaa!” Erittäin tärkeää onkin jättää kalenteriin viikoittain, mieluusti päivittäin, tyhjiä hetkiä yllätysten varalla. Reservi on aina tarpeen.
Asiantuntijatyössä kuormituksena on töiden haastavuus, rajattomuus ja ennakoinnin vaikeus ja monet muut. Näihin voi tutustua vaikkapa työsuojelurahaston sivuilla  . Sivujen kautta voi tutustua myös vinkkeihin työkuormituksen ja työajan hallinnasta.
Kirkollisten alojen työntekijäjärjestöt ovat herättäneet keskustelua työaikaan siirtymisestä seurakunnissa. Tämä on yksi mahdollisuus hallita työkuormaa. Tärkeintä minusta kuitenkin olisi, että kuormituksen ongelmaa ei pidetä vain yksilön ongelmana. Tämä on aihe, josta on voitava puhua: mitä kaikkea työyhteisönä teemme? Mitä ei tarvitse tehdä? Miten voisimme tehdä sujuvammin sen, mitä pitää? Nämä ovat myös johtamisen ja organisaation kysymyksiä.
Heikki Salomaa ja Visa Tuominen ovat tehneet hienon tutkimuksen Ihanteet uusiksi: Kahden papin työuran muutos (Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 52). Kannattaa tutustua ja miettiä, miten yhteisömme voi vastata tutkimuksessa esille nouseviin haasteisiin. Yksi haasteista on seurakunnan työntekijään liittyvä ihannekuva: olenko itse todellisuudelle vieraan ideaalin vanki? Jos olen itse selvinnyt ideaalini muodostamasta kuormasta, edellytänkö toisen myös vastaavan minun ideaaliini? Siihen, jota itsenikin on vaikea todellisuudessa noudattaa? Huutaako minussa asennevammainen valmentaja: ”Jaksaa, jaksaa! Jaksaa vielä!”

On kesä. Pysähdy hetkeksi. Hengitä rauhassa. Katsele ympärillesi. Kuuntele ympäristön ääniä. Mieti sinulle rakkaita ihmisiä. Katso isoa taivasta, avaraa järveä. Mikä on todella tärkeää?


Ilmoita asiattomasta kirjoituksesta tai kommentista.

Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.