Karjalan teologisen seuran yleisöilta

Aika: 21.11.2017
Paikka: Itä-Suomen yliopisto, Agora-rakennuksen luentosali AT 100, Joensuu

Yliopistotutkija Pekka Metso: Kreetan yleisortodoksinen synodi. Uudenlaista ortodoksisen yhteyden etsimistä ja ekumenian tulkintaa.

Kreetalla kokoontui kesäkuussa 2016 yleisortodoksinen synodi. Kyseessä oli historiallinen tapahtuma, sillä samanlaista ortodoksisten kirkkojen yhteistä kokousta ei ole järjestetty vuosisatoihin. Kokousta oli valmisteltu 1920-luvulta lähtien. Kreetan synodin ensisijaisena tavoitteena oli ortodoksisen kirkon ykseyden julistaminen ja vahvistaminen.
Synodin alla ortodoksisen kirkon sisäiset jännitteet nousivat pintaan, kun viisi kaikkiaan neljästätoista ortodoksisesta paikalliskirkosta ilmoitti jättäytyvänsä pois synodista. Kärkkäimmin synodin valmistelua ja arvovaltaa arvosteli Moskovan patriarkaatti, joka on jäsenmäärältään suurin ortodoksinen paikalliskirkko.
Esitelmässä tarkastellaan ja arvioidaan Kreetan synodin valmistelua ja synodin julkaisemia asiakirjoja. Käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa kysymys synodin onnistumisesta ortodoksisen kirkon sisäisen yhtenäisyydenvahvistamisessa, synodin näkemykset ekumeenisesta dialogista toisten kirkkojen kanssa sekä suhde sekulaariin maailmaan.